Avoin tilitys: mitä olen oppinut kirjapodcastin tekemisestä?

Olen oppinut että kirjapodcastin tekeminen on monella tasolla palkitsevaa, hauskaa ja no, opettavaista. Eikä se edes ole kovin tuskallista tai vaikeaa.

Ihan ensiksi haluan kiittää kaikkia vieraakseni suostuneita ihmisiä, olette olleet rohkeita ja ilman teitä mitään ei olisi! Lisäksi haluan kiittää erikseen Olli Sulopuistoa ja Pasi Örniä yleisistä vinkeistä podcastin tekemiseen liittyen, olen saanut niistä paljon konkreetista apua.

Tekemisen syvä ydin

Aloitin tekemään/tuottamaan Takakansi-podcastia 2018 tammikuussa koska halusin kokeilla että voisiko podcastin tekeminen yleensäkään olla mielekästä. Taustalla oli se että podcastit kävivät läpi kolmatta tai neljättä uutta tulemistaan, ja jo vuodesta 2010 houkutellut formaatti alkoi tuntua mukavammalta kuin kirjoittaminen, jota välttelin. Ehkä ajattelin myös että tekemällä jotain uutta, aivoni kääntyisivät myös kirjoittamiselta osalta virkeämään asentoon. Sitä ei ole tapahtunut mutta paljon muuta on.

Vuoden tekemisen jälkeen homman idea on alkanut jollain tasolla valjeta minulle itselleni, ja jopa itse tekemisen tarkoitus selkenee, vaikkei se vielä kristallinkirkas olekaan: haluan tuottaa maaimaan kiireetöntä ja monimuotoista- ja puolista kirjoihin ja lukemiseen liittyvää puhetta kiinnostavien ihmisten kanssa. Uskon että tällainen voi antaa jollekin uusia kulmia kirjoihin ja lukemiseen ja sitä kautta parantaa elämänlaatua tai ainakin tuottaa hetkellistä iloa olemiseen.

Lisäksi itse saan keskusteluista tosi paljon, sekä hyvää mieltä että uusia ajatuksia ja tietysti loputtomasti kirjavinkkejä. Minulla on podcastin myötä ”alusta”, jonne ihmiset suostuvat tulemaan vapaaehtoisesti keskustelemaan tärkeistä asioista, mikä voisi olla hienompaa? Lisäksi, nämä ovat ihan oikeita kohtaamisia, jotka tapahtuvat reaalimaailmassa eli IRL:ssä. Ykköstavoitteeni on tehdä kokemuksesta vieraalle mukava ja miellyttävä, koska kuitenkin monelle tilanne voi olla jännittäväkin. Ehkä voisi idealistisesti sanoa että se keskustelutilanne ja etukäteissopiminen aiheesta ja ideoiden heittely on se koko jutun tärkein osuus, ja lopputuloksena tuleva äänitiedosto internetiin sitten toissijainen.

Monologijaksot ovat olleet sitten enemmän erilaisia muotokokeiluja, enkä oikein tiedä mitä niiden kanssa jatkossa teen. Sen olen niistä oppinut että yllättävästi joku vaikka viime vuoden suosikkikirjoista lyhyesti puhuminen kiinnostaa yllättävän paljon kuuntelijoita. Yleensäkin on hämmentävää se, että mulla ei ole etukäteen koskaan oikeaan osuvaa aavistusta siitä mikä ihmisiä kiinnostaa ja mikä ei.

Podin aluksi hirvittävää huijarisyndoomaa (kyllä, miehetkin voivat potea sitä) koska en ole kirjallisuuden opiskelija, kirja-alan ammattilainen tai muukaan teeman hahmo. Olen vain innokas lukija, joka tykkää jutella internetissä ja livenä kirjoista muiden kanssa. Vuoden puuhaamisen jälkeen olen sitä mieltä ettei taustallani ole mitään merkitystä, ja kynnykseni tekemiseen on laskenut, ja kehtaan kysyä ketä tahansa mukaan halutessani lähetykseen. Suurin osa on tähän mennessä jopa suostunut!

Tekniikka, jakelu, markkinointi ja muu epäkiinnostava jaarittelu

Tästä teemasta ainoa kiinnostava ja vähän vaivaannuttava asia on se, että on ilmeisesti jotenkin nieltävä se tosiasia että oma naama ja ns. persoona on pakko ”laittaa peliin”. Kukaan ei seuraa mitään virallisia kanavia, vaan kaikki kiinnostava keskustelu kuuntelijoiden ja teemoista kiinnostuneiden kanssa tapahtuu henkilötileillä Twitterissä, Instassa ja Facebookissa. Podcastit omat tilit kolkkoja, tylsiä ja tyhjiä, mikä tietenkin selittää niiden nihkeyden myös muille. Hyväksyn tämän asiantilan, koska tärkeintä on että kirjapuhetta syntyy ja että ihmiset löytävät sen kätevästi.

Kaikki menee SoundCloudiin, ja sieltä iTunesiin, Spotifyyn, Googlen podcast -systeemiin ja Acastiin. Tämä tarkoittaa sitä että kuka tahansa voi helposti halutessaan tilata Takakansi-podcastin siitä podcast-sovelluksesta, mitä nyt tykkääkin käyttää. Suplan rss-hakemistoonkin lähetin viime vuoden lopulla oman feedin mutta eivät kelpuuttaneet sitä, en saanut edes mitään vastausta. Loukkaannuin tietysti mutta en ole kauhean katkera.

Upotan myös jakson blogitekstiin, jonka jaan Twitteriin, Facebookiin ja Instaan. Tai siis Instaan menee tietty pelkkä kuva, jossa lukee jotain ja sitten vielä että linkki profiilissa.

Promotoiminen yleensäkin on tärkeää, pakollista muttei kovin vaivalloista, ja tokihan sitä voisi aina tehdä enemmän ja paremmin. Jaksojen copytekstit pitäisi tehdä aina tartuttavammiksi ja kuvat paremmiksi jne. Voisi olla jotain ämpäriarvontoja ja muuta instassa ehkä. Yksittäisen jakson teemasta voisi keskustella jotenkin aina laajemmin. Loputtomasti mahdollisuuksia, ja uutta kokeiltavaa riittää.

Jatkosuunnitelmat

Nyt tätä kirjoittaessa on Q1/2019 lopussa, ja en ole vielä lopettamassa podcastin tekemistä. Koko kevät on jo melkein täyteen buukattu vieraista tuleviin jaksoihin, ja kesällä tulee varmaan luova tauko muutenkin,tai ainakin sellainen kalenteroimaton tila kokeiluille tai sitten irtiotolle. Syksystä en vielä tiedä mutta ainakin nyt tuntuu siltä että haluan jatkaa tekemistä, vielä on paljon kiinnostavia aiheita keskustelematta ja uusia juttuja tekemisestäkin opittavana.

Kiitos paljon jos olet kuunnellut Takakansi-podcastia! Podcastien yksi kiinnostava puoli on kuuntelemisen tietty intiimiys, eräs kuuntelija vertasi siihen kun joku lukisi ääneen. Ja tähän liittyy myös se että en yhtään tiedä ketkä näitä oikeasti kuuntelevat. Olisi toki mukava tietää mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä että tällaisen harrastuksen voi myös pitää täysin omana tietonaan.

Jos sinulle tulee mitä tahansa sanottavaa, kysyttävää, kommentoitavaa, aiheideoita tai vierasehdotuksia niin kuulen niistä mielelläni joko yksityisviestillä somekanavissa, blogin kommenteissa tai Telegramin kautta.

Tässä vielä linkki ja alla upotus ekan kvartaalin jaksoihin, viime vuoden jaksot löytyvät SoundCloudista ja muista palveluista.

Mainokset