IIRIS vei matkalle ihmisyyden ytimeen

IIRIS oli pysäyttävä kokemus monellakin eri tasolla, joita yritän tässä jotenkin hieman avata. Kyseessä on siis improvisatorinen nykysirkusteos, joka oli tänään 5.5. ja on nähtävissä vielä huomenna 6.5. Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Kirjoittelin näkemästäni demosta aiemmin.

Demon perusteella odotin jotain ja koska olin selaillut Eliotin runoa (teoksen pohjalla) ja nähnyt trailerivideon, olivat odotukset tietynlaiset, mutta sain kokea jotain ihan muuta. Voimakastunnelmainen musiikki, intensiivisesti toteutettu liike isolla porukalla (17 sirkustaitelijaa) ja Verkatehtaan pimeys veivät jonnekin tosi syvälle. Esityksen jälkeen olo oli aika lailla hakattu. Ja en tarkoita tätä negatiivisena arvosteluna vaan koska tunneskaala oli hurja niin se vei mehut. Lyhyessä ajassa koin pelkoa, vihaa, iloa ja surua.

Kiinnostavaa oli miten monella tasolla teos kosketti eri kohtauksissaan. Sain kiinni ehkä runon apokalyptisestä fiiliksestä, toisaalta tämän päivän ajankuvasta mutta ennen kaikkea koin monta henkilökohtaista kolahdusta. En halua spoilata enkä toisaalta edes keskustella ”tempuista” tai yksittäisistä liikkeistä. Sen sijaan, muutamia välähdyksenomaisia mielikuvia/tunnelmia, joita teos herätti:

Tarve keskustella ja kohdata toinen ilman monikerroksisen ironian sävyttämää kyynisyyttä.

Kipeä kaipuu tehdä yhdessä muiden kanssa jotain merkittävää mutta kyvyttömyys pyytää apua, ja loppujen lopuksi yksinäinen pyristely yksinäiseen kuolemaan asti.

Kaoottinen ympäristö, paljon ihmisiä, paljon meteliä, välkkyviä valoja, ehkä ruuhkainen suurkaupungin keskusta. Kukaan ei vahingossakaan katso silmiin tai ainakaan hymyile, jokainen puuhailee keskittyen itseensä ja omaan projektiinsa unohtaen muut.

Suorittamiseen väsähtäneiden ihmisten yhteinen pieni leikinomainen hetki, joka laajenee yhteistyöksi tärkeän asian eteen ja oikeasti läheisyydeksi ja uskallukseksi ottaa ehkä ensimmäistä kertaa tukea muista ihmisistä.

Kokemus siitä kun löytää ihmisen, johon voi luottaa täysin ja joka kuuntelee ja yrittää tosissaan ymmärtää mitä kerrottavaa itsellä on.

Yhdessä rakennettu tärkeä paikka, joka tuntuu liian pieneltä ja ahtaalta, tekee mieli työntää toiset väkivalloin pois jotta saisi pitää kaiken itsellään. 

Nämä eivät siis olleet missään järjestyksessä, ovat vain yksi monesta mahdollisesta näkökulmasta ja eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Mielestäni tässä oltiin todella monen ihmisyyden ytimessä olevan ristiriitaisen asian kanssa tekemisissä hienosti tulkittuna, ilman alleviivausta ja ilman ironiaa. Kehotankin menemään katsomaan teoksen huomenna 6.5. kun se vielä on mahdollista.

Tuolta lisätietoja teoksesta:

https://www.verkatehdas.fi/tapahtumat/504

(disclaimer: sain itse tapahtumaan kutsuvieraslipun mutta ilman velvoitetta kirjoittaa aiheesta. Kirjoitan koska haluan.)

 

Mainokset

Kohtaamattomuus nykysirkuksessa ja yhteiskunnassa #iirisproject

Näin pari viikkoa sitten IIRIS -teoksen demon Cirko-keskuksessa. Kyseessä on improvisatorinen teos, jossa tutkitaan ainakin demon perusteella ihmisten keskinäistä kohtaamista ja kohtaamattomuutta. Itselleni tuli mieleen mm. tällaisia asioita: Millaista on olla esimerkiksi ryhmässä, joka toimii jatkuvasti yhdessä mutta kukaan ei oikeastaan toteuta itseään, koska ryhmän säännöt sanelevat sitä vastaan? Millaista on olla yksin yhteisön keskellä? Tai millaista on jos arki on harmaata ja ainoa innostuksen tunne tulee jostain eskapismista, kuten vaikka Netflix-sarjasta, jonka selittäminen muille ei onnistu koska kukaan muu ei ole nähnyt sitä? Tai miten paljon erilaiset sosiaaliset sopimukset rajoittavat sitä, mitä voimme toisillemme kertoa vaikka kaikille ehkä tulisi parempi olo asioiden jakamisesta? Miten vaikeaa on yleensä kommunikoida ymmärrettävästi missään muodossa?

Ai miten tällaisia mietteitä voi herätä nykysirkusta katsoessa? Niinpä, se kertoo jo jotain. Teos on nähtävillä Hämeenlinnassa 5.5. ja 6.5. Suosittelen!

Lisätietoja tuolla:
https://www.verkatehdas.fi/tapahtumat/504

http://kaikkiiiriksesta.blogspot.fi/

 

Taustaa ja sivuraiteita

Teoksen tausalla on T.S. Eliotin runo The Hollow Men, jota ei kuulemma tarvitse tuntea tai edes olla lukenut etukäteen. Ihan helpottavaa sinänsä, runo on aika monitulkintainen sekin. Se löytyy netistä (tietty) ja sen viimeiset pari lausetta omaavat ilmeisesti jonkinlaisen ennätyksen lainauksissa. Kannattaa katsoa esim. tuon Wikipedia-artikkelin kohta viittaukset musiikissa, elokuvassa yms.

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Hollow_Men

Runo on monikerroksinen, ja sen tulkintaa auttamaan on tehty kattavaa analyysia ja listauksia viitteistä, joita Eliot on käyttänyt:

http://aduni.org/~heather/occs/honors/Conclusions.htm

Alla myös samalta sivustolta kohta kohdalta listaa viittauksista, joissa mm. Shakespearen Julius Caesaria ja Danten Jumalaista näytelmää sekä Pimeyden sydän -kirjaa, joka on taas pohjana Apocalypse Now -leffalle. Tuota kautta pääsee siis käsiksi aikamoiseen kulttuuripläjäykseen jos haluaa lähteä kaivamaan.

http://aduni.org/~heather/occs/honors/Poem.htm