Vieraana Yle Radio 1:ssä: Miksi luen kirjoja? #kirja

Sain kunnian olla yhdessä Baba Lybeckin kanssa Sari Valton vieraana hänen ohjelmassaan, jossa keskustelimme lukemisen merkityksestä meille. Erittäin hieno ja miellyttävä kokemus kaikin puolin!

Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenasta vaikka heti alla olevan linkin kautta:

https://areena.yle.fi/1-4249161

Iso Mieli internetissä:
Tilaa uutiskirje

Facebook
Instagram
Twitter

Mainokset

100:n kirjan lukuhaaste – mikä oli parasta (TOP 5 video) #kirja

Sain lukuhaasteen valmiiksi hieman etuajassa ja lupasin tehdä videon/podcastin/tekstin/tai jotain parhaista kirjoista. Tein sitten livevideon, joka löytyy tästä alta. Eli 100:n lukemani kirjan joukosta ne, jotka jäivät syystä tai toisesta vaikuttavina mieleen. Jos aihe kiinnostaa niin kurkkaa video tuolta:

Mikä on sinulle ollut tänä vuonna kiinnostavin/vaikuttavin kirja?

(p.s. tämä on uudelleenpostaus, pahoittelut häiriöstä, hieman teknisiä haasteita!)

Iso Mieli internetissä:
Tilaa uutiskirje

Facebook
Instagram
Twitter

Voiko mielenterveydestä edes puhua 2017?

”Depression’s got a hold of me
Depression! I gotta break free
Depression’s got a hold of me
Depression’s gonna kill me”

Black Flag, Depression, Damaged -levyltä vuodelta 1981. Biisi tässä alla, voit vaikka kuunnella lukiessasi. Tosin voi olla että biisin kesto ei riitä koko ajaksi, vaikka en tietenkään voi tietää kuinka nopea lukija olet. Jos olet kiireinen nettikliksuttelija niin todennäköisesti olet jo hypännyt nopeampien elämysten pariin muualle.

Oli miten oli, tämä yksinkertainen klassikkoralli kuvaa hienosti masennukseen liittyvää vankina olemisen tunnetta ja tässä tapauksessa sairastuneen vahvaa ymmärrystä siitä että jos hän ei saa hoitoa tai apua, hän kuolee.

Jos olet vielä täällä, ajattelin jutella hetken verran Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat -kirjan herättämistä ajatuksista.  Arvostan jos kerrot omat näkemyksesi kommentoimalla tai jossain somessa tai vaikka sähköpostilla. En ole mikään asiantuntija enkä latele lopullisia totuuksia mutta olen hyvin kiinnostunut aiheesta monelta kantilta.

En lähde mitään ”arvostelua” itse kirjasta kirjoittelemaan, tein sen jo Facebookissa ja Instagramissa omissa postauksissa, ne on linkitetty tuonne alle.Lyhyesti totean kuitenkin: Depressiopäiväkirjat on todella taitavasti ja koskettavasti kirjoitettu kirja ja uskon että se tulee jäämään historiaan yhtenä merkittävänä keskustelukulttuurin muutoksen tekijänä. SINUN KANNATTAA LUKEA SE. Linkki löytyy tuolta lopusta.

Millainen on mielenterveyteen liittyvä keskustelukulttuuri Suomessa vuonna 2017?

Äkkiseltään näyttäisi että ihan parin viime vuoden aikana on tapahtunut valtavasti hyviä ja näkyviä asioita, ja että ainakin jotkut tabut sen takia väistyisivät.

Viime vuoden alussa ilmestyi Error – mielen häiriöitä -kirja, jossa erilaiset ihmiset (osa julkisuuden henkilöitä) kertoivat omin sanoin kamppailustaan erilaisten mielenterveysongelmien kanssa.

Myöskin 2016 ilmaantui YLE:n #sekasin -kampanja ja kaikki siihen liittyvä, eli juttua somessa, TV-sarja (vai oliko pelkästään netissä, en muista) sekä Sekasin-chat, joka toimii vieläkin.

Antroblogi järjesti tänä vuonna taiteiden yönä Tabufestivaalin, jonka aiheena oli mielenterveys otsikolla ”Onko normaalia olla mielisairas?”. Siellä käytiin läpi sitä miten normaaliuteen suhtaudutaan nyt ja miten siihen on suhtauduttu eri aikoina ja eri kulttuureissa.

Ja nyt sitten viime perjantaina ilmestyi Anni Saastamoisen kirjoittama Depressiopäiväkirjat, joka on hänen kertomuksensa masennuksen kanssa elämisestä ja taistelusta avun saamiseksi ja ihmisten ennakkoluuloista.

Nämä kaikki asiat tapahtuvat, ja antavat ihmisille ikäänkuin konkreettisia vertailupisteitä. Voi sanoa aika turvallisesti jossain että ”hei mä luin sen yhen Twitterissä aktiivisen toimittajan kirjan siitä masennuksesta, aika kiinnostava. Itelläkin on ollu vähän välillä vaikeeta ton jaksamisen kanssa tiätsä.”

Missä on turvallista?

Turvallisuus on kaiken a ja o kun jaetaan isoja herkkiä asioita, ja se ei todellakaan lähellekään aina toteudu. Tällaisia asioita on tapahtunut todellisessa elämässä (henkilöt pysyvät nimettöminä):

  1. Henkilö on aika uudessa työpaikassa, on keskivaikeasti masentunut ja itsetuhoisia ajatuksia hautova. Pystyy toimimaan kuitenkin suht reippaasti saamansa lääkityksen avulla ja juuri alkanut terapiasuhdekin on tukena taustalla. Työkaveri tölväisee ”en mä tajua miten porukka nykyään syö jotain masennuslääkkeitä, miksei vaan vois juoda viinaa kuten aina höhö”. Henkilö ei tietenkään ota ko. yhteisössä omaa tilannettaan esille.
  2. Henkilö kertoo sosiaalisessa mediassa sairastumisestaan ja mielenterveyden haasteistaan. Tuloksena osa ”kavereista” hylkää koska pelkää ko. sairautta vaikka osa toki onkin rohkaisevia.

Tästä aiheesta Annikin kirjassaan kertoo, ja sitä sivutaan myös Error:ssa ja Mielenterveysseuran materiaaleissa. Mielenterveys on tietyllä tavalla tabu, siihen suhtaudutaan yhä edelleen hyvin ennakkoluuloisesti ja ”paljastumisella” voi olla esim. työllistymiseen liittyviä vaikutuksia. Ei tietenkään ”pitäisi” olla eikä lain mukaan varmasti voisikaan olla mutta se on eri asia.

Moni pohtii sitä että onko kannattavaa kertoa omista jutuistaan, vai riskeeraako siinä sitten ystävät, perheen, työn, opiskelun tai ties mitä. Eli myös sairastuneilla tai ihan ”vaan” uupuneilla on aiheeseen liittyvää pelkoa ja yhteisöstä riippuen pelko voi olla perusteltu tai sitten ei.

Kenelle elämässä voi myöntää että ei jaksa tai ei pysty, jos sitä on vaikeaa myöntää itselleenkään? Kannattaako yleensäkään kertoa kenellekään? Keneen voi ihan oikeasti luottaa?

Kärsimyskulttuurista intohimokulttuuriin

Joskus kun aloittelin työelämää, mietin että onpas kaikilla kova kiire ja tarve kertoa siitä että on kiire. Silloin kuitenkin oli myös ok näyttää kärsivältä ja kertoa kärsimyksestään, kunhan se viesti oli ikäänkuin kehystetty oikein: kovaan uhrautuvaan suorittamiseen. Kaikille oli selvää että kertoja tekee tosi paljon töitä, siis tosi tosi paljon. Ainoa yleisesti hyväksyttävä tapa suhtautua työhön oli sen pitäminen kaikkein tärkeimpänä asiana.

Jos hypätään tähän vuoteen, kovan tekemisen arvostus ja normina pitäminen ei ole muuttunut mihinkään mutta se on päällystetty jatkuvalla hymyllä ja oman intohimon ja iloisuuden hiutaleilla. Tarina on ihan sama ”joo, nyt on kyllä, kalenteri näyttää tetrikseltä jo kuudetta viikkoa enkä oikein pysty nukkumaan mutta ai ku ihanaa tää ja mä rakastan mun työtä, kato mun linkkariprofiili, missä mun kofeiinitabletit on”.

Tunteita saa siis ikäänkuin ilmaista vapaammin ja ihan oikeastikin ihmiset yrittävät tehdä asioita, jotka ovat heille tärkeitä ja töitäkin etsitään myös arvojen perusteella. Tietyllä tavalla heikkouden näyttäminen, epäilyksen näyttäminen ja ehkä yleensä epävarmuus on yhä vähän EI OK. Kiinnostava ristiriita!

Tähän päälle kun lisätään jatkuvasti kasvava yksilöllisyyden ja yrittäjähenkisyyden korostuminen, henkilöbrändäys ja oman somenäkyvyyden laskelmoiminen, on aika vähän tilaa inhimillisyyden näyttämiseen, jos joutuu miettimään että ”droppaako jonkun tunnelmaa”. Laskeeko Klout -pistemäärä jos henkilö joutuu 6kk sairaslomalle uupumuksen takia? Voisihan toki saikultakin twiitata päivittäin miten paljon työtään rakastaa.

Työelämä on tavallaan sivujuonne mutta koska se on meille niin kovin tärkeä niin siihen mielestäni tiivistyy paljon yleisestä ajan hengestä, jolla on vaikutusta siihen mistä puhutaan ja miten puhutaan.

Miten voi puhua?

En tiedä! Kaikenlaista on. Annin ja Error -kirjan esimerkit ovat mielestäni hienoja: kerrotaan omakohtaisesti millaista asian kanssa on elää mutta ei välttämättä tarjota sellaista perinteistä lehdissä olevaa ”sankaritarinaa” toipumisesta. Se on mielenterveysongelmien hankala ominaisuuskin, ei välttämättä ole sellaista että nyt tämä loppuu ja tästä päivästä alkaen asiaa ei enää ikinä tarvitse miettiä, kuten vaikka jossain katkenneessa jalassa on.

Onko se sitten ainoa oikea tapa? Ei tietenkään. Jonkin verran olen nähnyt sellaisiakin että joku menee someen ja kertoo jostain aiheeseen liittyvästä kamppailustaan, joko prosessin aikana tai sitten kun siitä on hetki mennyt ja saanut itse etäisyyttä asiaan. Ulkoisesti näihin tulee yleensä paljon ihmisiltä rohkaisevia kommentteja ja myöskin sellaisia että ”mullakin on ollut tällaisia ja tällaisia tilanteita”. Joskus toki käy niin että joku aihe on toisille liikaa, jotkut hylkäävät. Joskus käy niinkin että joku tosi pahan ongelman kanssa kamppaileva saa some-avautumisensa takia tuen sijasta kohdalleen kiusaamista joko netissä tai livenä tämän seurauksena.

Ja on myös kyyninen näkemys henkilökohtaiseen ”paljasteluun”. Voisi ajatella että takavuosien tosi-tv -innostus on tehnyt meistä kaikista oman elämänsä tosi-tv -sankareita, ja jotkut osaavat taitavina kertojina rakentaa oman elämänsä pienistä ja isoista haasteista koukuttavia tarinoita someen, joilla saavat paljon huomiota. Tarinan vaarat -projekti käsittelee tätä puolta hienosti, kannattaa tutustua.

Oli miten oli, ihmisten omia kertomuksia on nähtävissä ja luettavissa koko ajan enemmän ja enemmän ja väkisinkin se vaikuttaa hitaasti mutta varmasti (mutuarvion perusteella) mielenterveyskeskustelun normalisoitumiseen. Mitä enemmän on ymmärrystä siitä että kaikenlaisilla ihmisillä on eri elämäntilanteissa haasteita, sen vähemmän ennakkoluuloja, uskon.

Pidän siis ihan loistavana asiana sitä että nämä kirjat, sarjat ja ihmisten tarinat toimivat esimerkkinä. En silti usko että kaikille se oikea ja turvallinen tie on somessa / julkisuudessa avautuminen, mutta se on toki yksi asia mitä voi tehdä ja mikä vaatii valtavasti rohkeutta.

Voi myös soittaa kriisipuhelimeen, kun on siis ensin kamppailut itsensä kanssa sen suhteen että tarvitseeko apua vai ei. Ehkä siihenkin voisi suhtautua niin että soittaa jos haluaa ihan vaan keskustella ilman paineita?

EDIT: hyvä huomio tuli lukijalta, kiitos! Eli jos olet jonkun mielenterveysongelmista kärsivän omainen ja tuntuu ettet jaksa, ota yhteyttä FinFamiin.

Kiitos jos luit tänne asti. Aihe on monipuolinen ja valtavan suuri ja tuntuu että siihen on nyt vaikea saada kunnon otetta. Depressiopäiväkirjat olisi ansainnut paremman ja jäsennellymmän postauksen. Kirja kuitenkin laittoi miettimään tätä yleistä tunnelmaa ja jotenkin tuntuu rohkaisevalta kuulla eri puolilta aiheeseen liittyvää keskustelua, joka on menossa avoimempaan suuntaan.

Ajattelen että hyvä tavoite voisi olla se että kun ahdistaa, olisi todella matala kynnys jakaa se asia jonkun kanssa (kriisipuhelin, ystävä, sometuttu, työkaveri yms), jotta ei tarvitsisi mennä niin kovin syvälle. Ja uskon että kirjoilla ja jaetuilla tarinoilla on tähän liittyen iso positiivinen merkitys. Kiitos teille kaikille rohkeille, jotka annatte muille esimerkkejä!

Jos jotain ajatuksia heräsi niin kerro!

 

Depressiopäiväkirjat -arvio

Arvioni Depressiopäiväkirjat -kirjasta FB:ssä ja Instassa:

 

Eilinen fanikuva #depressiopäiväkirjat -kirjan tekijän eli käyttäjän @saastis kanssa julkkaribileistä. Kiitos! Luin kirjan tänään samantien ja goodreadsiin vääntämäni "arvio" on tässä: "Olen vaikuttunut. Ensinnäkin kirja ja sen julkaiseminen on tärkeä itse aiheensa ja kulmansa takia, uskon että tämä osaltaan jälleen murentaa mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja ja niistä puhumiseen liittyvää häpeää. Mutta kaiken tämän lisäksi, kirja on kirjana todella iskevä, sekä syväluotaava että helposti sulatettava, laittoi itkemään ja nauramaan, joskus samalla aukeamalla. Voimakasta, vihaista, surullista, herkkää, toiveikaista, pelokasta ja elämänjanoista tekstiä. VAHVA SUOSITUS." @kosmoskirjat 🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥#kirja #book #bookstagram

A post shared by Marko Suomi (@markosuomi) on

 

Depressiopäiväkirjat:

https://www.kosmoskirjat.fi/depressiopivkirjat/

Error – mielen häiriöitä:

http://like.fi/kirjat/error/

Iso Mieli internetissä:
Tilaa uutiskirje

Facebook
Instagram
Twitter

Sofi Oksanen laittoi kyseenalaistamaan koko kirjoittamiseni

Kirjoittaminen on turhaa jos ainoa motivaatio tehdä se on jokun asian julkaisu.

Sofi Oksanen piti vaikuttavan ja hienolla tavalla tylyn esityksen tänään (7.9.2017) Imagen kirjoittajakoulussa. Hän kertoi kaikenlaisia asioita mm. sen että kirjoittamiseen ei sinänsä ole mitään kummoisia ”uusia” maagisia ohjeita, pitää vain lukea paljon ja kirjoittaa paljon, siis JOS haluaa hyväksi.

Se, mikä itseeni kolahti hänen puheenvuorossaan eniten oli se kova haastaminen siitä että MIKSI yleensä haluaa kirjoittaa. Hänen mielestään esimerkiksi se että ”haluan julkaista kirjan koska unelmani on aina ollut julkaista kirja” on riittämätön syy, koska se ei tuota välttämättä hyvää kirjoittamista eikä se pelkästään että kirja julkaistaan tee yhtään mitään. Sofi arvosti nimenomaan laadukasta kirjoittamista ja se tuli esille kaikesta hänen sanomastaan.

Saan aiheesta kiinni hyvin urheiluvertauksen kautta. Jos haluaa olla jossain lajissa hyvä, ei riitä vain että menee suoraan parin treenin jälkeen yksiin kisoihin, jota voisi verrata vaikka kirjan kirjoittamiseen. Toki ei kukaan tuosta vaan pääse kirjaa julkaisemaan, sitä varten on erilaisia portinvartijoita ja ihan hyvä niin.

Lähdin kuitenkin pohtimaan tuota kirjoittamisasiaa enemmänkin. Minulla on ollut juuri sellainen epämääräinen ja kliseinen haave kirjan kirjoittamisesta mutta en ole saanut lihaa (tai seitania) sen haaveen ympärille vaan se on ollut joku sellainen fantasia siitä että olen jotenkin ”saavuttanut” jotain sitten kun se kirja tulisi painosta ja olisi hyllyssä. Ehkä olisin suosittu ja pidetty ihminen, jonka mielipiteitä kyseltäisiin ja eläisin jotain mystistä ”kirjailijan elämää”. Kun sitä vähänkin miettii niin typerältä kuulostaa.

Mutta mikä olisi se syy miksi haluaisin kirjoittaa? Minkä tarinan haluaisin kertoa? En tiedä. Tietokirjojen tekeminen ei sinänsä kiinnosta, jos jotain niin fiktiota. Mutta mitä? Ei aavistustakaan. Se ei ole vielä ihan hirveän hyvä lähtökohta kirjan kirjoittamiselle. Että hei ostakaa tää mun kirja, jonka kirjoitin siksi että saisin sen julkaistua että joku lukisi sen ja veisi kotiin hyllyyn, jotta minusta jäisi maailmaan joku ohut jälki sen jälkeen kun olen kuollut.

Kuulostaa vähän samalta kuin bisnesbloggaus vain siksi että saisi saitille SEO-näkyvyyttä. Onttoa, opportunistista ja laskelmoivaa. Kaikkia niitä asioita, joita en haluaisi kirjoittamalla tai millään muullakaan toiminnalla edistää.

Olen kirjoittanut paljon, jossain vaiheessa laskin että lähemmäksi 3000 tekstiä mutta kaikki blogeihin. Pari juttua on päätynyt vierasteksteiksi toisten kirjoihin mutta omaa painettua tuotantoa ei ole. Mietin että miksi olen kirjoittanut noin paljon? Kaikki se aika, ja teksti on vain internetissä. Mitä iloa siitä oli?

No, paljonkin. Kun kirjoitin treenijutuista, pääsin ilmaisemaan jotain sellaista fyysisyydestä, jota en ollut muilta lukenut ja pääsin jakamaan siihen liittyviä asioita ja se johti sitten moneen erilaiseen yllättäväänkin juttuun. Aika lailla kaikki tekstini ovat olleet jonkinlaisia ”pohdintoja” eri asioista, ja ne palvelevat ehkä pääosin jotain omia ajatusprosesseja. Ok, toki seassa on jotain sellaista, jota joku muukin voi soveltaa.

Joidenkin internet-tekstien kanssa on käynyt niin onnekkaasti, että joku oma henkilökohtaisena pohdintana lähtenyt juttu on resonoinut toisessa ihmisessä, ja sitten on päässyt keskustelemaan aiheesta hänen kanssaan, eli silloin teksti on palvellut jonkinlaista tarkoitusta.

On sitäkin käynyt että joku on tullut vuosia myöhemmin kertomaan että lukemansa teksti on saanut kokeilemaan uutta lajia tai innostumaan jostain siten että opettelee lisää. Nämä ovat todella palkitsevia tilanteita, jotka ruokkivat tekemistä ja ainahan sitä salaa toivoo jotain sellaista tapahtuvan. Yleensä jos sitä väkisin yrittää niin ei tapahdu mitään ja sitten kun antaa mennä ja jakaa jotain puolivahingossa aidosti itsestään niin tapahtuu.

Kirjoittaminen on minulle ehkä yksi tapa jollain tavalla olla olemassa ja ajatella, hyvin erilaista kuin peruskeskustelu ja joskus jopa ihan itsessään antoisaa. Helposti käy kuitenkin niin että se mitä sinne ruudulle tai paperille saa ei kuvasta niitä oikeita tunteita tai ajatuksia vaan jää pinnalliseksi lässytykseksi. Uskon että siihen vaikuttaa osin se että sitä kuitenkin aina hieman jarruttelee kun tietää että juttu on julkista, vaikka lukijoita ei olekaan miljoonia.

Sofi puhui tästäkin aiheesta, tosin ihan eri sanoilla ja lauseilla mutta tavallaan siitä miten voi olla erilaisia esteitä siihen miksi teksti ei irtoa tai että se ei kerro mitään. Ja ne esteen kannattaa selvittää itsensä kanssa kunnolla, jotta tietää mistä on kyse. Demoneista ei välttämättä tarvitse hankkiutua kokonaan eroon mutta niiden tunteminen helpottaa. Eikä kuulemma kannata dokailla samalla kun kirjoittaa, se ei tuota parempaa tekstiä.

Ajattelen jälleen että pitäisi kirjoittaa enemmän ja erilaisia juttuja mutta ehkä tuon Sofin puheenvuoron jälkeen voin luopua siitä kirjapakkomielteestä ja lähteä pohtimaan mitä tarinoita oikeastaan edes haluan rakennella ja jakaa. Onko jossain syvällä jotain sellaista, jota uskallan katsoa ja yrittää saada sitä näkyväksi tekstillä? Mikä asia olisi pakko kertoa? Sofi painotti sitä että kirjoittamisen on tärkeää olla itselle tärkeää, jotta se voisi koskaan olla aidosti jotenkin edes palkitsevaa ja toisaalta että se voisi myös antaa toisille jotain.

Hyvin paljon siis samaa kuin tuossa businessbloggaus-tapauksessa. Jos kirjoittelee vain hakukoneiden takia, se ei palkitse itseä tai ketään muutakaan. Mutta kun joskus löytyy joku sellainen aihe, joka on vain kerrottava niin sen tuntee ja se vie mukanaan.

Tällaista kaikkea tuli mieleen Sofi Oksasen puheenvuorosta tänään. On muitakin ajatuksia mutta ehkä niistä joskus toiste pienen pureskelun jälkeen.

Tilaa uutiskirje

Facebook
Instagram
Twitter

 

Näin luen paljon kirjoja vaikka ei ole aikaa

Luen paljon kirjoja eikä minulla ole aikaa ja lupasin kirjoittaa blogitekstin otsikolla
”Näin luen paljon kirjoja vaikka ei ole aikaa”

Tämä on se teksti. Todennäköisesti tämä tulee olemaan aika pitkä ja rönsyilevä, joten jos sinulla on kiire niin voit vaikka laittaa jonnekin talteen ja palata kun sinulla on enemmän aikaa. Tästä se kuitenkin lähtee.

Mitä on paljon?

Ensin vakuuttelu eli mikä minä muka olen puhumaan tästä aiheesta -osuus (tänä vuonna tavoitteeni on lukea 100 kirjaa, nyt on 26.5.2017 eli olen tahdissa):

Goodreads-palvelun statistiikkaa

Tässä tapauksessa ”paljon” on siis vähän reilu kirja viikossa keskimäärin. Onko se paljon vai vähän? Riippuu mihin vertaa. Oikeastaan numerot eivät ole tärkeitä. Tämä ei ole kilpailu. Se on ensimmäinen ja saattaa olla jopa tärkein pointti tässä kirjoituksessa.

Aloita Miksi:stä, sanoi Simon Sinek

Simon Sinek on lanseerannut kaikkien Keynote -puhujien käyttämän viisaan fraasin: Start With Why, eli aina olisi tärkeää kysyä itseltään Miksi jotain asiaa oikein on tekemässä. Miksi sinä esimerkiksi haluaisit lukea kirjoja? (oletan siis että tulit tänne siksi, koska et ehkä lue niin paljon kuin haluaisit ja haluaisit kuulla miten ja miksi joku paljon lukeva niin tekee). Äskeinen ei muuten ollut sinäpassiivi vaan puhun (=kirjoitan) juuri sinulle, joka nyt luet tätä.

Miksi minä siis luen kirjoja?

Siihen on toki monta syytä. Yksi tärkeä on se, että kirjan lukeminen on minulle rauhoittava kokemus, aikaa poissa ruuduista ja poissa arjen hälinästä ja poissa oman navan ympärillä pyörimisestä ja poissa henkilöbrändäyksestä. Kirja on portti jonkun toisen mieleen ja matka hänen saattelemanaan jonnekin sellaiseen paikkaan, jonne en muuten koskaan voisi mennä. Tai se voi olla jonkun maalailema selitys maailmasta tai jostain ilmiöstä, jota en tunne. Kirja on paikka, jota voin tutkia rauhassa ja voin muodostaa siitä oman mielipiteeni ja kuvitella sen osan mitä ei ole suoraan riveillä. Se on keino välittää tunteita, kokemuksia, ajatuksia, tapahtumia, taitoja ja oivalluksia vuosien ja vuosisatojenkin päähän, kääntäjien ansiosta toiselle puolelle maailmaa ja toiseen kulttuuriin.

En saa tällaista samanlaista kokemuksta minkään muun  ”median” kautta. Kaikki ovat silti arvokkaita, katson elokuvia ja keskustelen ihmisten kanssa sekä livenä että verkossa ja käyn joskus katsomassa taideteoksia tai jopa Youtube-videoita. Kirja on silti omanlaisensa tapa kokea joku asia. Joskus voi tehdä niin että kun joku aihe alkaa kiinnostamaan, voi lukea siitä Wikipediasta, katsoa elokuvan, lukea kirjan ja osallistua keskusteluun Twitterissa tai Facebook-ryhmässä.

Kirja on kuin sellainen todella kärsivällinen ystävä, joka jaksaa odottaa vaikka vuosia kertoakseen jonkun asian sellaisessa tahdissa, jossa pystyn sen sisäistämään.

Mittaan elämän laatua osittain sen mukaan luenko kulloinkin kirjoja vai en. Jos en pysty viikkoihin pysähtymään edes puoleksi tunniksi tai vaikka 15 minuutiksi lukemaan, tiedän että nyt menee vähän liian kovaa ja pitäisi hiljentää tai tulee seinä vastaan. Näin on käynyt aika usein.

Minulle siis lukeminen sen itsensä takia on arvokasta. Erilaiset haasteet pitävät homman mielenkiintoisena mutta kirjojen määrillä, sivujen määrillä, kirjojen laadulla tai muilla ulkoisilla mittareilla ei ole loppujen lopuksi merkitystä.

Oikeastaan tärkeintä on koskettaako luettu kirja jollain tavalla vai ei. Tämän takia pidän yhtä arvokkaana klassikoiden, dekkareiden, sarjakuvien tai tietokirjojen lukemista. Jos se koskettaa, se ajaa asiansa. Muutenkin se aika on mennyt (ehkä 100 vuotta sitten) kun kirjojen lukemisella oli sellaista sosiaalista merkitystä. Nyt jos menee kadulle pätemään sillä että on lukenut Sodan ja Rauhan sekä Liukkosen O:n putkeen, ei saa kuin hämmentyneitä katseita osakseen. Tai mistäs minä tiedän, en ole vielä lukenut tuota Liukkosta.

Mieti omalla kohdallasi: Miksi haluat lukea kirjoja? 

Tärkeintä on että syy on sinulle tärkeä, sen ei tarvitse merkitä mitään jollekin toiselle. Se voi olla päteminen, se voi olla nautinto, se voi olla oppiminen tai vaikka kaikkia näitä tai ei mitään näistä. Pääasia on että syy on riittävän hyvä juuri sinulle.

Miten voin lukea paljon kun ei ole aikaa?

Aika on jatkuvasti lopussa ja sitä ei ole. Lisäksi on kiire, ja niin paljon tekemättömiä asioita, deadlineja ja velvollisuuksia. Tämä ei ole mikään väliaikainen tilanne, että kohta se helpottaa kun vaan pari kuukautta vielä säätää tukka putkella, vaan tämä on jatkuvaa. Siksi on turha odottaa sitä sopivaa hetkeä, milloin olisi aika lukea, ehkä joskus lomalla, jos on lomaa tai sellaisena hetkenä kun kaikki muu olisi tehty valmiiksi. Eihän sellaista koskaan tule.

Siispä ensinnäkin aikaa lukemiselle on juuri nyt. Ainoa haaste on että malttaako hypätä arjen pyörityksestä ja supernopeasta internetistä oman pään tahtiseen lukemiseen?

Se on vaikein hyppy ja siirtymä. Kun alkaa lukemaan silloin kun käy kovilla kierroksilla, aluksi menee helposti 5 tai 10 minuuttia että oikeasti pystyy rauhoittumaan. Jos sillä välillä vielä tarkistaa että onko uusimpaan Instagram -kuvaan, johon tein sen kivan tekstikin, tullut uusia tykkäyksiä tai kommentteja, pää asettuu vielä hitaammin rytmiin. Tätä tapahtuu minulle usein.

Teenkin usein niin, että laitan tietoisesti kaiken muun hetkeksi sivuun, vaikkapa puoleksi tunniksi ja päätän että en tee muuta kuin luen. 15 minuuutin sessio toimii myös ihan hyvin. Tänä päivänä on turha haikailla minkään usean tunnin maratonin perään, koska sellaista ei välttämättä tule. Ja, joskus toki voi käydä porttiteoriamaisesti niin että kun lukee vartin ja teksti imeekin mukaansa, sitä havahtuukin tunnin päästä kuin muista maailmoista.

Eli: laita kaikki sivuun nyt ja lue 15min. Maailma odottaa kyllä, internet ei koskaan nuku, TV:stä tulee edelleen ne samat ohjelmat tai niiden uusinnat. Joy Of Missing Out! Tiedän että tämä on vaikeaa. Olen töissä internetissä eikä FOMO -ilmiöltä voi välttyä. Kokeile silti. Jos 15min on liian helppo, kokeile puoli tuntia.

Teen tätä aina kun on mahdollista. Usein on tilanteita, joissa 15min on ihan ok lukemishetki. Alle sen on vaikea keskittyä mutta jos joku kirja on todella hyvä niin sitä voi ahmia pienemmissäkin pätkissä. Tosi himolukija tietysti lukee milloin tahansa mutta tämä kirjoitus ei ole heille (saatte toki lukea jos haluatte).

Eli, toinen vinkki: älä odota sopivaa maailman asentoa sillä sitä ei KOSKAAN tule vaan lue NYT 15min.

Tähän asti on ollut suhteellisen helppoa. Kun on hyvä syy, aika kyllä löytyy. Entäs ne kirjat?

Mistä löytää kirjoja?

Tekisi mieli lukea jotain mutta mitä!? Tämä on ehkä mielestäni yksi vaikeimmista kohdista tässä koko asiassa. Kirjoja on hirveästi ja koko ajan tulee lisää. Pitäisikö lukea jonkun kustantamon uutuslistalta jotain vai joku siltä listalta jota Patti Smith suositteli vai olisiko Helmetin lukuhaaste oikea paikka aloittaa tai ehkä jos ottaisi jonkun klassikon tai sitten sen, joka jäi pari vuotta sitten kesken tai se jota työkaveri kehui joskus humalapäissään. Valinnat suorastaan  halvaannuttavat!

Ei ole oikeastaan mitään sellaista ”nämä kaikkien pitäisi lukea” -listaa, paitsi tietysti sellaisia on tehty lukuisia, tämän kaltaisiin blogeihin. Mutta tarkoitan että niillä ei ole mitään merkitystä. Kaikki kirjalistaukset ovat persoonattomia tai ne ovat tärkeitä vain listan tekijöille. Kirja on henkilökohtainen matka, joka tehdään kirjoittajan, kirjan ja lukijan välillä. Sitä on vaikea siirtää sellaisenaan toiselle, ja siksi varsinkin nopeasti kyhätyt suosituslistat usein ottavat enemmän kuin antavat. Mitä sitten jos Bill Gatesin mielestä kaikkien pitäisi lukea Teurastamo 5? (en tiedä suositteleeko hän tuota oikeasti mutta voisin kuvitella sillä hän on viisas henkilöt ja lähes kaikki viisaat henkilöt arvostavat Vonnegutia).

Tämän takia pitää taas kysellä itseltään vaikeita kysymyksiä, kuten se MIKSI. Nyt: mikä sinua oikeasti kiinnostaa juuri nyt?

Kiinnostaako joku aihe? Entä joku ihminen? Onko joku maailman tapahtuma puhutellut viime aikoina? Mitä jännää tapahtuu henkilökohtaisessa elämässä? Jos mitään ei tapahdu, kiinnostaako se? Mikä oli kiinnostavaa nuorena? Entä ensimmäisen vakavan sairastumisen jälkeen? Oliko joku kuollut sukulainen tosi tärkeä hahmo? Millaisessa maailmassa hän kasvoi? Kinnostaako vain irtiotto arjesta? Kuinka kauas? Oliko joku elokuva todella hyvä? Sanoiko joku ihminen jostain jotain mielenkiintoista?

Jos on muuten sellainen olo että yhtään mikään ei kiinnosta niin suosittelen lukemaan sellaisen venäläisen klassikon kuin Oblomov, jonka päähenkilö makailee sängyssä ja harkitsee jonkun asian aloittamisen suunnittelemista ehkä huomenna. Surullinen mutta hienosti kirjoitettu tarina.

Näiden kysymysten kautta voi löytyä joku juttu, joka innostaa jollain tasolla. Sen ei tarvitse olla kiva tai hauska tai edes miellyttävä asia, tärkeintä on että se puhuttelee ja koskettaa itsessään.

Hakeudu kirjojen luokse

Kun löydät jonkun teeman, iske siihen kiinni kuin nälkäinen eläin. Selvitä taustoja, kysele kaverilta, katso wikipediasta. Katso onko joku kirjoittanut aiheesta kirjan. Ehkä niitä on useita. Mene kirjastoon. Kysy suosituksia sen aiheen kirjoista. Kirjastoihmisten työtä on auttaa etsimään kirjoja, ilman myyntipaineita. Käytä heidän asiantuntemustaan. Pyydä antamaan vain yksi tai kolme parasta aiheeseesi liittyen, jollain kriteerillä. Ota se mikä vaistomaisesti tuntuu hyvältä ja yritä lukea se.

Samalla kun olet kirjastossa, kysy kirjastoihmiseltä kirjavinkkiä. En tiedä suostuvatko kaikki kylmiltään vinkkaukseen  (se tarkoittaa että hän kyselee vähän että mikä sinua kiinnostaa ja sitten suosittelee sen perusteella jotain) mutta kannattaa kokeilla onneaan.

Näiden kahden eri menetelmän, eli aiheen kautta kaivamisen tai henkilökohtaisen suosituksen kautta olen itse löytänyt kiinnostavimpia kirjoja. Näiden lisäksi ”suoritan” joskus myös erilaisia lukuhaasteita.

Kun kirjoja on lukenut muutamia, alkaa huomata että ne ovat yleensä täynnä viittauksia toisiin kirjoihin, joko suoraan mainittuina tai sitten piilossa viitaten. Vähän riippuu, tietokirjoissa on toki ihan lähdeluettelot mutta romaaneissa usein ratsastetaan jättiläisten olkapäillä, kuten sanonta kuuluu. Esim. jos kauhu innostaa niin aika äkkiä huomaa että sekä Stephen King että Clive Barker ovat rakentaneet juttunsa Edgar Allan Poen ja H.P.Lovecraftin luomien visioiden päälle, ja nämä puolestaan edellisten tekijöiden. Eli kirjat johdattavat kyllä itsekseenkin uusien äärelle, kun ensin pääsee alkuun. Ja alku on se vaikein osuus.

Kun olet löytänyt kirjan tai pari, aloita lukeminen 15min sessioilla. Joskus kirja aukeaa heti, joskus pitää jaksaa jonkun verran tahkota, joskus taas ei lähde ollenkaan. Jätän itse kylmästi kesken jos ei jonkun ajan yrittämisen jälkeen kosketa millään tavalla.

Varsinkin jos aloitat aika puhtaalta pöydältä tai pitkän tauon jälkeen, suosittelen etsimään tietoisesti hyviä lukukokemuksia, eli sellaisia, jotka vievät suhteellisen nopeasti sinne minne pitää mennä. Ihan turha hakata päätä seinään koska kukaan ei tule antamaan sisupalkintoja ikävien kirjojen kahlaamisen vuoksi. Sellaista voi sitten hakea erikseen jos myöhemmin ottaa pakkomielteekseen vaikka jonkun tietyn teeman haasteen takia.

Eli tiivistys: kaiva kiinnostavan aiheen ympäriltä ja suosituksen kautta pari kirjaa vaikka väkisin ja vie ne kotiin. Anna niille mahdollisuus mutta älä hakkaa päätä seinään.

Sosiaalinen lukeminen

Tykkään itse tehdä lukemisesta sosiaalisen tapahtuman. En tarkoita sitä että joka ikisen sivun kohdalta kerron siitä koko maailmalle vaan sitä että kerron aina tilaisuuden tullen mitä olen lukenut ja miksi se oli kiinnostavaa. Yritän aina tilaisuuden tullen kysellä muilta kirjoja lukevilta lukuvinkkejä, joko livenä tai internetin välityksellä. Jos joku on lukenut saman kirjan, yritän vertailla kokemuksia. Goodreads -palvelusta näkee muiden arvostelujen kautta usein lisää vinkkejä. Olisin mielelläni mukana lukupiireissä yms. mutta sellainen vaatii taas ihan eri tason organisointia ja ajankäyttöä.

En kirjoittanut tätä kohtaa vinkkimuotoon koska kaikkia ei kiinnosta yhdistää sosialisointia lukemiseen. Itse saan sillä tavalla paljon enemmän vielä irti lukemisesta.

Yhteenveto

  1. Mieti miksi haluat lukea?
  2. Raivaa aikaa 15 minuuttia kerrallaan
  3. Mieti mikä aihe kiinnostaa juuri nyt?
  4. Etsi aiheeseen liittyviä kirjoja keinolla millä hyvänsä
  5. Keneltä voisit kysyä suosituksia? Kysy nyt!
  6. Etsi muita lukijoita ja keskustele kirjoista
  7. Palaa takaisin kohtaan 3

Tässä siis paljastettuna nyt käyttämäni menetelmä. Oleellisin asia on lukea sellaisia kirjoja, jotka ihan oikeasti kiinnnostavat. Suosittelen olemaan itselleen armollinen (en ole itselleni armollinen mutta sitä on helppo suositella muille) määrien ja muiden suhteen, tärkeintä on se antaako lukeminen jotain sinulle vai ei. Anna sille mahdollisuus!

Jos tykkäsit tekstistä, jaa se mielellään eteenpäin vaikka jollekin jolle siitä voisi olla hyötyä. Jos jotain ajatuksia heräsi, kommentoi tai laita viestiä jotain kautta. Toivottavasti pääset jonkun koskettavan lukukokemuksen äärelle!

Jos haluat saada aiheeseen liittyen silloin tällöin sähköpostia, tilaa uutiskirje tästä linkistä. Ei roskapostia.

https://www.facebook.com/IsoMieli/
https://www.instagram.com/isomieli/
https://twitter.com/isomieli

Lue koko maailma -haaste: eri maiden Isot Kirjat #luekokomaailma #kirja

Haastan sinut kansainväliseen lukuhaasteeseen. Ai miksi? No, koska se voi olla hyvä tapa vaikkapa laajentaa omaa maailmankuvaa, jos sellaisesta tykkää, tai vähintään saada ihan uusia kirjatuttavuuksia.

Helposti ainakin itse sorrun siihen että omat luetut kirjat ovat usein rajatulta alueelta, kuten Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta tai jopa Suomesta. Tosin muutama vuosi sitten tein ns. Nobel-haasteen ja tuli tutustuttua vähän laajemmin kirjoihin. Shokki: hyviä kirjoja tulee ihan kaikkialta!

Tämän haasteen idea ja kirjalista on varastettu Vice Creators -sivujen kirjojen maailmankartasta tehdystä maanosatiivistyksestä, johon linkki tuolla ihan lopussa.

Haasteen ajatus on siis lukea eri maanosien tärkeimmiksi nostetut kirjat ja sitten jakaa kokemuksia tuolla #luekokomaailma -hashtagilla. Ja voi toki lukea ilman mitään jakamisia sosiaaliseen mediaan, tärkeintä on että nauttii kiinnostavista kirjoista.

Kirjat alla maanosittain, lista sama kuin Vicen jutussa mutta tahallaan jätettu amerikat ja Eurooppa listan loppuun. Kirjojen nimistä suora linkki Goodreadsiin. Ne, joiden kohdalla on rasti, ovat sellaisia, jotka olen itse lukenut. Täydennän rasteja sitä mukaa kun itse luen, ainakin jos muistan. Osasta kirjoista on varmasti suomennokset, haasteen kannalta on herttaisen yhdentekevää millä kielellä lukemisen teet.

Lukunautintoa!

Oseania

[ ] Cloudstreet, Tim Winton

[ ] The Bone People, Keri Hulme

[ ] Death of a Muruk, Bernard Narokobi

Aasia

[ ] My Name is Red, Orhan Pamuk

[ ] Dream in Red Pavilion, Cao Xueqin

[x] Kokoro, Natsume Sōseki

Afrikka

[x] The Stranger, by Albert Camus

[ ] The Antipeople, Sony Labou Tansi

[ ] Disgrace, JM Coetzee

Etelä-Amerikka

[ ] Fictions, Jorge Luis Borges

[x] The House of Spirits, Isabel Allende

[x] Death in the Andes, Mario Vargas Llosa

Itä-Eurooppa

[x] War and Peace, Leo Tolstoy

[ ] Pan Tadeusz, Adam Mickiewicz

[ ] Eclipse of the Crescent Moon, Géza Gárdonyi

Länsi-Eurooppa

[x] Don Quixote, Miguel de Cervantes Saavedra

[ ] The Count of Montecristo, Alexandre Dumas

[ ] The Divine Comedy, Dante Alighieri

Pohjois- ja Keski-Amerikka

[x] Pedro Páramo, Juan Rulfo

[ ] To Kill a Mockingbird, Harper Lee

[ ] Anne of Green Gables, Lucy Maud Montgomery

Vicen alkuperäinen artikkeli:

https://creators.vice.com/en_us/article/every-countrys-favorite-book-map?utm_source=dmfb

Tarkempi lista maittain Redditissä:

Viiden tähden kirjat podcast – osa 2

11.4. klo 21:15 nauhoitettiin live-podcast Viiden tähden kirjat – osa 2. Voit kuunnella nauhoituksen alla olevasta linkistä:

http://mixlr.com/markosuomi/showreel/viiden-tahden-kirjat-osa-2/

Päivitän tähän samaan postaukseen käsitellyt kirjat, lähetyksen jälkeen.

Kirjat

Iso vihko, Agota Kristof:

https://www.goodreads.com/book/show/17733368-iso-vihko

1984, George Orwell

https://www.goodreads.com/book/show/5470.1984

Täysikuu, Antonio Munoz Molina

https://www.goodreads.com/book/show/18753146-t-ysikuu

Kristallipalatsi, Anna-Kaari Hakkarainen

https://www.goodreads.com/book/show/31940261-kristallipalatsi

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia, Jonas Gardell:

https://www.goodreads.com/book/show/20501122-l-koskaan-pyyhi-kyyneleit-paljain-k-sin

Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria, Jonathan Glover

https://www.goodreads.com/book/show/5640180-ihmisyys

Sokean miehen puutarha, Nadeem Aslam

https://www.goodreads.com/book/show/22058846-sokean-miehen-puutarha

Valkoinen kohina, Don DeLillo:

https://www.goodreads.com/book/show/13494269-valkoinen-kohina