Kirjoitusharjoitusohjelma

Sain 2 vuotta sitten haasteeksi Antti Arnkililta kirjoittaa esseekirjoitus Jouko Turkan Aiheita -kirjasta. Otin haasteen vastaan mutta en oikeastaan koskaan tehnyt asian eteen mitään, joten se jäi, siltä vuodelta. Muistaakseni siis vuosi oli 2017,  mutta saattoi se olla joku toinen vuosikin. Essee-aihe tuli takaisin eteen myöhemmin, kun haastattelin samaista Anttia podcastiini, aiheena esseekirjoittaminen. Yhä edelleenkään en tiedä mitä esseekirjoittaminen varsinaisesti on, koska olen unohtanut kaikki pointit mistä keskustelimme. Pitäisi kuunnella jakso uudelleen.

Joka tapauksessa, sain taas vinkin esseekirjoittamisesta, kun tuli puheeksi erilaiset kirjoittamiseen liittyvät haaveet. Minulla oli vuosia sellainen ajatus, että haluaisin kirjoittaa kirjan. En tiedä mistä se on alunperin tullut, ehkä siitä kun kirjoitin vuosia blogia ja tykkäsin kirjoittamisesta. Sitten, olin kuuntelemassa Sofi Oksasen luentoa Imagen kirjoittajakoulussa jokunen vuosi sitten, jossa hän sanoi että on ihan järjetöntä haaveilla kirjan kirjoittamisesta. Pitäisi mieluummin olla jotain mitä ihan oikeasti haluaa sanoa, ja lähteä kehittämään sitä. Se jäi jotenkin mieleen, ja hautasin kirja-aiheen mutta kirjoittaminen kaivelee silti.

Sain vinkin tutustua ranskalaisen Montaignen esseisiin, ja muutaman luettuani ihmettelen edelleen esseemuodon ideaa. Vaikuttaa siltä että kaveri on kirjoitellut 1500-luvulla ajatuksiaan ylös, pohtinut ja käännellyt juttuja, ja sitten julkaissut ne. Ei ole mitään lopputulosta, ei kolmen tai viiden kohdan vinkkilistaa tai välttämättä mitään johtopäätöksiä joita voi viedä ”arkeen”. Huomaan että kaikki aika, jonka olen viettänyt markkinoinnin maailmassa ja somekirjoittelun parissa, on tavallaan myrkyttänyt ajatuksiani tekstistä. Oletan koko ajan että on olemassa kaupalliset tai hyvin välineelliset tarkoitusperät, joissa idea on aina se että miten saadaan ”oma kohderyhmä sitoutettua” ja ”kuluttamaan lisää sisältöjä”, jotta myöhemmin tapahtuisi ostotapahtuma tai joku muu vastaava. Eli teksti olisi aina väline saavuttaa jotain aineellista tai mainelisäystä.

Tällainen välineellinen kirjoittaminen ei kuitenkaan koskaan ole ihan oikeasti tuntunut mielekkäältä, joten päätin ryhtyä nyt harjoittelemaan ja tutkimaan kirjoittamista toisista lähtökohdista. Tavoite on siis pohtia ja pyöritellä asioita tekstissä, eikä päästä minnekään varsinaisesti.

Kirjoittaminen on periaatteessa yksinkertaista mutta kuitenkin vaikeaa. Omalla kohdalla isoin haaste on se että en tee sitä tarpeeksi paljon. Siispä, entisenä tai oikeastaan nykyisenäkin himoliikkujana ja tavoitteiden rakastajana ajattelin että tekisin jonkinlaisen treeniohjelman, koska jos tekemistä ei saa aidosti arkeen, sitä ei tule tapahtumaan vaikka kuinka haluaisi. Kuuntelin itse asiassa eilen juuri tähän liittyvän hyvän podcastin, jossa keskityttiin siihen mikä on hyvä tai huono tavoite. Hyvä tavoite sopii omaan elämäntilanteeseen, on sovitettavissa pienellä tuunauksella arkeen ja on konkreettinen sekä myös tuottaa jotain positiivista lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.

Suunnittelin että hyödynnän tätä alustaa tekstien tekemiseen, mutta en vielä tiedä mikä olisi sopiva tahti. Varmaan viisainta alussa on vain kirjoittaa mahdollisimman usein sellaisisista asioista, jotka ovat jotenkin mielenkiintoisia. Toki pitää konkretisoida, eli ehkäpä sitten näin aamubussimatkalla aina puolen tunnin verran kerrallaan. Ehkä kotona illalla joku toinen sessio? Ehkä joka päivä on liikaa, ehkä pari kertaa viikossa riittää. Tai miten voi ajatella mikä riittää jos ei ole mitään tavoitetta? Ensimmäinen tavoite on aloittaa, ja se tapahtuu nyt. Seuraava on tehdä kirjoittamisesta taas rutiini, sillä joskus kirjoitin useita kertoja viikossa enkä pitänyt sitä mitenkään kummoisena juttuna.

Pidemmän tähtäimen tavoite olisi kirjoittaa ainakin yksi ihan oikea essee. En tiedä vielä mitä kriteerejä sellaisessa on, että pitääkö olla käsitelty aihetta vaikka jostain tietyistä vakiokulmista, tai onko jotain muita rakenteellisisa ja sisällöllisiä vaatimuksia? Netistä varmaan löytyy tietoa, ja ainakin mielipiteitä. Ehkä on olemassa joku, joka osaa kertoa?

Ehkä seuraava tavoite olisi sitten kirjoittaa hyvä essee? Tai ehkä ennen sitä monta, vaikka 10, tai 20, ja sitten vasta hyvä? Katsotaan miten käy. Yleensä kun näin kesäaikaan lähden julistamaan uutta elämää niin syksyn tullessa hommat runnoutuvat arjen ja mustuuden alle, mutta jos tällä kertaa ei kävisikään niin?

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Kirjoitusharjoitusohjelma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.