Hyöty- ja haittalukeminen vuonna 2019

Pähkäilin viime vuoden loppupuolella että minkä monesta erilaisesta lukuhaasteesta valitisisin, Helmet, miniHelmet, runohaaste, lue-kaikki-maailmanuskontojen-perusteokset, ideologiahaaste vai keksisinkö oman.

Sain tosi paljon hyviä ideoita tänne ketjuun:

Sen verran lähdin jo tuumasta toimeen että latasin Nadjan vinkkaamasta listasta Avestan (liittyy uskontohaasteeseen) Kindleen mutta muuten en ole päättänyt. Mietin myös että pitäisikö ottaa joku määrähaaste, kuten vaikka Sari ”raastepöytä” Venäläinen teki valitsi 150 kirjaa tavoitteekseen tänä vuonna. Ehkä tällä kertaa määrät eivät kiinnosta, enemmän teemat.

Voisi ehkä lähestyä asiaa kolmesta kulmasta: tulevaisuus, nykyisyys ja iättömyys. Tulevaisuuteen liittyen löysin loppuvuodesta eräästä tulevaisuustutkimukseen liittyvästä julkaisusta sivulta 148 väitteen, jonka mukaan alla olevan Cogitaire 5 -mallin mukaiset taidot tai tiedot olisivat tulevaisuudessa kaikille tärkeitä. Tavallaan tuo tuntuu järkevältä koska erilaisten monimutkaisten hässäköiden kanssa tässä jo nyt pääsee/joutuu puuhaamaan ja toisaalta esim. ”yrittäjämäisyyttä” korostetaan ja vaaditaan jo nyt joka paikassa.

Systeemiajattelun osalta aloitin jo Udemyn kurssin aiheesta. Siellä on vielä muutaman päivän ajan tarjous, tuo kurssi maksoi hieman alle kympin! Noista muista olen lähinnä keräillyt lähteitä toistaiseksi. Systeemiajattelu innostaa paljonkin, ja tekee mieli alkaa piirtää kaikesta systeemikaavioita, joten sellaisia on odotettavissa näillekin sivuille lähitulevaisuudessa.

Sitten taas tuo nykyisyys -osasto on ehkä se tylsin tavallaan, eli ”niitä kirjoja, joista nyt puhutaan”. Tällaisia ovat esim. Hans Roslingin hieno Faktojen maailma. Näiden etsimiseen ei tarvitse käyttää sen kummemmin aikaa, sillä ne vain tulevat itsekseen vastaan. Ei varmasti ole haittaa jos ainakin muutaman tällaisen ”ajankohtaisen” lukee vuoden aikana.

Iättömyys-osastolle menisi sitten tämä maailmanuskontojen pääkirjat -haaste. En tiedä jaksanko sitä mutta se tuntuu todella mielenkiintoiselta, joskin muiden kuin kristinuskon osalta tarvitsee varmasti jonkinlaista tukimateriaalia, että saisi asioista jotain irti. Luin raamatun muutama vuosi takaperin kannesta kanteen, ihan vaan koska halusin tietää mitä kaikkea siellä oikeasti sanotaan. Se oli suhteellisen helppo haaste, sillä moni tarina oli tuttu koulusta ja pop-kulttuurista. Siihen myös viitataan kirjoissa ja joka paikassa paljon, ja niitä viittauksia on hauska seurata. Ehkä tällainen viittausten fiilistely on yksi hyvä syy lukea klassikoita, pääsee bongailemaan viittauksia paremmin ja pätemään sitten muille?

Runojenkin lukeminen toisaalta kiinnostaisi, mutta niissä on aina vaikea jotenkin päästä alkuun, ja toisaalta rauhoittua lyhyen tekstin ääreen. Ehkä se haaste voisi palvella vuoden ensimmäisenkin kirjan korostamaa tietoisen olemisen taitoa, joka Jussi Hölttän mukaan on yksi oppimisen mahdollistavista asioista.

Vuoden ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui siis Learn 27 Seven Workbook (Jussi Hölttä), joka on oikeastaan oppimisharjoituskirja. En tehnyt harjoituksia vielä, luin vain nopeasti läpi. Kirja esittelee mallin, jonka avulla voi edistää omaa oppimistaan, ja se liittyy tähän hyöty/tulevaisuuslukemistoon.

https://www.goodreads.com/book/show/43417224-learn-24-7-workbook

Aiheeseen liittyvää pohdiskelua Ylen sivuilla:

”Varmalta näyttää vain se, että tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän yleissivistystä, vuorovaikutustaitoja ja valmiuksia uusien asioiden oppimiseen.”

https://yle.fi/uutiset/3-10567631?utm_source=twitter-share&utm_medium=social

Ehkä lukeminen jo itsessään vastaa tähän haasteeseen osittain ainakin väitetään usein että lukemisesta olisi kaikenlaista sivistävääkin hyötyä. Toki luulisi että riippuu siitä mitä lukee? Toisaalta haittalukemiston lukeminenkin voi olla välillisesti hyödyllistä, jos se auttaa irtaantumaan arjesta ja rentoutumaan. Haittalukemisto voi olla toisaalta myös tärkeää siksi ettei siitä nimenomaan ole minkäänlaista hyötyä missään vaiheessa, sillä on myös tärkeää paeta välillä kaikke ”itsensä kehittämistä”, ja möyriä jossain oman mielikuvituksen perukoilla.

Haastatko itsesi jollain lukuhaasteella tänä vuonna vai ”vedätkö fiiliksen mukaan”?

 

 

 

Tekisikö edes Kahneman hyviä päätöksiä huonosti nukutun yön jälkeen nyrkkeilykehässä?

Viime vuonna ehkä paras lukemani Ohjekirja Työlämään eli ns. bisneskirja oli Tilannetaju – päätä paremmin. Ei siksi että se olisi varsinaisesti ollut kirjana paras lukemani eikä se oikeastaan ollut edes paras tietokirja. Se oli paras siksi että sen ajatuskehikko oli mielestäni eniten tätä päivää: elämmme hirvittävässä kaaoksessa, jossa kaikki on epävarmaa ja Tilanteet vaihtelevat ja Tilanteet vaikuttavat meihin, halusimme tai emme.

Kirjan perusajatus on se, että ihminen on loppujen lopuksi aika harvoin sellaisessa tilanteessa, jossa hän edes teoriassa voisi tehdä hyviä päätöksiä. Kuten Kahnemaninkin legendaarisessa kirjassaan Thinking Fast And Slow (jota harva on lukenut mutta jota moni hehkuttaa) kertoo, ihmisen ajattelu on täynnä vinoumia ja meitä on helppo vedättää vaikkapa asiota kehystämällä tai muuten sumuttamalla. Tähän kun lisätään Tilannetaju -kirjan tilanteet, soppa on valmis.

Tilannetaju -kirja yrittää auttaa meitä siinä, että tiedostaisimme yleensäkin tilanteemme juuri nyt. Esim. onko tullut nukuttua viime aikoina, onko jotain suuria tunnemyrskyjä päällä, onko joku ulkoinen stressitekijä häiritsemässä ja onko itsellä juuri nyt sellaista tietoa tai kokemusta, joka voisi päätöksentekoa tukea?

Yksi urheiluesimerkki, joka on hyvin tyypillinen, on se kun kamppailukilpailussa joku huutelee kirjaimellisesti kehän laidalta ”hyviä vinkkejä” ottelijoille. En siis tarkoita valmentajaa vaan jotain ihan random-fania. Kehässä oleminen on ihan erilaista kuin katsomossa oleminen. Veressä virtaa valtavasti adrenaliinia, kipu ei tunnu samalla tavalla mutta näkökyky on toisaalta putkimaisempi ja huomio on korostuneesti ihan muualla kuin kokonaiskuvassa. Mm. näistä johtuen ottelija ei otakaan näitä innokkaita sivusta huutoja välittömästi vastaan, todennäköisesti ei edes rekisteröi niitä.

Tilannetaju -kirja ottaa esimerkkejä vastaavista korkean paineen tilanteista, kuten vaikka sukellusmatkalla tapahtuneesta traagisesta onnettomuudesta, jossa henkilö joutuu hyvin tietoisesti pitämään itsensä rauhallisena vaikka välitön reaktio toisessa tilanteessa voisi olla panikointi. Uskon että vaikka jokaiselle ei tule vastaan perusarjessa kamppailutilannetta tai sukellusonnettomuutta, sellainen perustilanne nyt ainakin voisi tulla että on kotona ollut riitaa, yö on mennyt heikoilla unilla, aamulla on tullut liukastuttua työmatkalla ja paikat ovat siitä kipeänä ja sitten joku tulee töissä kyselemään pikaista tärkeää päätöstä. Voi olla että toisenlaisessa tilanteessa päätös olisi erilainen.

Pidin kirjasta myös siksi että siinä huomioidaan että emme ole robotteja vaan ihmisiä, joiden tekemiseen vaikuttavat monenlaiset asiat, siitäkin huolimatta että pitäisimme itseämme ”rationaalisina”. Tätä Kahnemankin käy läpi kirjassaan, jossa myöntää ettei itsekään pysty ohittamaan ajattelun vinoumia, vaikka onkin niistä tutkimustensa takia hyvin tietoinen.

Mitä sitten voi tehdä parantaakseen tilannetajuaan? No, olemalla tietoinen siitä mikä on oma tila erilaisten näkökulmien kautta, vaikka että miten on tullut nukkuneeksi yms. Toisaalta myös tiedostamalla ajattelun vinoumia. Ehkä joissain tapauksissa tietoisella rahoittumisella ja kokonaiskuvan hahmottelulla, tai jopa klassisella ”yön yli nukkumisella”. Mitään 100% ratkaisua ei tietenkään ole, ja olemme todennäköisesti aina tuomittuja ajoittaisten huonojen päätösten tekemiseen.

Lisää tietoa kirjasta:

https://www.goodreads.com/book/show/36332153-tilannetaju

Lue ihmeessä myös Kahnemanin kirja:

https://www.goodreads.com/book/show/11468377-thinking-fast-and-slow?ac=1&from_search=true

Asetan lukutavoitteita halveksuakseni juuri sinun elämäntapaasi

Aina, siis ihan joka kerta, kun sanon omista tavoitteistani jotain ääneen niin tällainen kommentti tulee: ”mä en ainakaan tee noin, vaan mä teen näin koska se on jotenkin parempi tapa vaikken osaa oikeastaan sanoa miksi.”

Hassua tuossa on se että en varsinaisesti välttämättä ole kysynyt mitään tai varsinkaan pyytänyt kertomaan omia. Tämä on toistunut vuosia, niin liikuntaan, työhön kuin lukemiseen liittyvissä tavoitteissa. Alan uskoa pariin eri asiaan: 1. meissä on joku vaistomainen ja todella tehokas vertailumekanismi 2. tavoitteellisuus on pohjimmiltaan luonnotonta

Olen toki itsekin samanlainen, reagoin hyvin voimakkaasti elämänohje -tyyppisiin viesteihin ja kommentteihin. Jos esim. joku kirjoittaa laajalle yleisölle ”sinä” -muodossa vinkkejä, ohjeita tai käskyjä, ajattelen samantien ”kuka oikein luulet olevasi ja miksi yrität neuvoa minua tietämättä tilanteestani ja elämästäni mitään?”. Vaikka, tiedän toki että sinä-muoto on jonkinlainen tekstin tehokeino, että lukija kokisi tekstin ”henkilökohtaisempana”. Minua se silti ärsyttää suunnattomasti, melkein yhtä paljon kuin sinä-passiivin käyttö.

Ehkä se, että sanoo tavoitteensa ääneen, kuulostaa joidenkin korvaan siltä että sanoisi ”sinunkin pitäisi tehdä näin” tai ”katso miten paljon parempi olen kun tavoittelen tällaista”. Tokihan sellaiseen viestiin reagoinnin ymmärrän, hermot menisi jos joku tulisi tuolla tavalla provosoimaan.

Pidän kuitenkin tavoitteiden ääneen sanomista hyvänä asiana. Lähtökohtaisesti tykkään aina jos joku kertoo mihin on pyrkimässä. Miksi? Koska tiedän että tavoitteellinen toiminta vaatii aina ponnistelua ja sen miettimistä mikä on itselle tärkeää. Tiedän että ääneen sanominen voi olla pelottavaa ja sitä on edeltänyt monenlainen pohdinta omasta tilanteesta maailmassa. Paitsi ehkä jos on ottanut vain jonkun ulkoa annetun tavoitteen ”omakseen”, silloin ennuste ei tietenkään ole kovin hyvä koska miksi sellaiseen sitoutuisi?

Uskon myös että tavoitteellisuus on tavallaan luonnotonta juuri vaatimansa ponnistelun takia. Ihminen on ehkä, tai ainakin itse olen, laiska ja mukavuudenhaluihin, kuplautuva ja urautuva, siis ”luonnostaan”. Yritän minimoida vaivan ja ”säästää energiaa”. Kuitenkin kokemus on näyttänyt että ponnistelun ja tavoitteden saavuttamisen jälkeen elämänlaatu on parantunut ja olen kokenut hyviä kokemuksia, ehkä niin että ilman pyrkimystä asiat olisivat menneet sivu suun. Kuka tietää, voihan olla että ponnistelu turhaa, ja onhan se toki isossa mittakaavassa, sillä kaikkihan tiedämme mikä tässä kaikessa on lopputulos henkilökohtaisesti.

Ehkä se, että tavoitteellisuus on vaativaa, herättää vertailureaktiota ja on osittain ainakin luonnotonta, vaikuttaa siihen että aiheesta on kirjoitettu hyllykilometreittäin kirjoja. Osa näistä menee self-help-hyllyyn, osa strategiahyllyyn, osa bisneskirjahyllyyn ja osa hyvinvointihyllyyn. Luin itse näihin kuuluvia kirjoja ison kasan taas viime vuonna, linkki listaan tuolla alempana.

Jos haluaa vetää mutkia suoriksi niin kaikissa on yhtenäinen perusviesti: jos haluaa parannusta tai muutosta nykyiseen tilanteeseen, on tärkeää tiedostaa mikä tilanne ”ihan oikeasti” on nyt, mitä tapahtuu jos jatkaa nykyisellä tavalla, ja onko se jotain sellaista mitä kohti haluaa mennä. Jos ei niin silloin pitää tehdä muutoksia ja asettaa tavoitteita ja seurata niiden toteutumista ainakin kunnes uudesta tekemisestä on tullut automaattinen rutiini. Toki kaikessa ytimessä on että se muutos on itselle oikeasti tärkeä eikä tule ulkoapäin saneltuna.

Tuo on sinänsä tosi yksinkertaista muttei ollenkaan helppoa arjessa. Oikeassa elämässä ”tuli taas kaikenlaista” ja moni hieno tavoite hautautuu arjen katujyrän alle. Siksi kai noita erilaisia ajatuskehikkoja on kehitelty, että voisi testata mikä itselle toimii, vai toimiiko mikään.

Yksi toistuva vinkki noissa myös on: kannattaa kertoa jollekin muullekin omista tavoitteista, koska se asettaa itselle paineita myös ponnistella. Se on uskoakseni myös syy, miksi niin moni kertoo tavoitteistaan ääneen, ja jakaa niitä somessa. Eli itsen psyykkausta ja toisaalta ehkä tuen hakemista.

Tuolla lista viime vuonna lukemistani ei-fiktio -kirjoista, joista osa menee tavoitteellisuus-laariin.

https://www.goodreads.com/review/list/29053323-marko-suomi?shelf=non-fiction-2018

Kuva ei liity täysin tapaukseen, paitsi että Patterns of Strategy käsittelee tavoitteellisuutta kiinnostavasti systeemiajattelumaisen kehikon kautta, jossa otetaan huomioon se että muitakin asioita tapahtuu ajan myötä kuin ne omat hienot suunnitelmat, ja se johtaa siihen että kaikki ei mene kuten oli suunnitellut.