Uni ja kuolema

”Se kulkee hiipien
ja ottaa lasten sieluja yöllä,
se ruhtinas mustien siipien,
joll’ Eedenin käärme on vyöllä.”

Tuo voisi olla Tom Waitsin biisistä Black Wings, mutta se onkin Uuno Kailas -nimisen runoilijan kynästä viime vuosisadan alkupuolelta. Vahvaa tunnelmaa läpi koko kokoelman, jonka nimi on siis Uni ja kuolema. Kumpikin aihe tavallaan aina ajankohtainen, ja korostuneesti jotenkin juuri nyt omassa elämässä.

Ympärillä on keskusteltu paljon unihäiriöistä ja nukahtamisen vaikeudesta, tosin itse onnekkaana olen näiltä välttynyt. Lisäksi lähipiirissä on koko viime vuonna ollut jotenkin todella paljon kuolemaa, en ole ihan läheisimpiä ihmisiä menettänyt mutta pyyhkäissyt kuitenkin niin että teema on ollut jatkuvasti läsnä. Kuolema on sinänsä aika hankala tällaisen pinnallisen näkyvyysmedian kuten blogitekstin aiheeksi mutta Uuno Kailas osasi sitäkin käsitellä jotenkin luontevan oloisesti. Ehkä vajaa 100 vuotta sitten ei ollut samanlaista piilottelun ja sievistelyn kulttuuria kuin nyt, olihan siinä kuitenkin kaksi maailmansotaa ja sisällissota ihan lähellä, lapsikuolleisuus Suomessakin paljon korkeammalla jne.

Kailaksen kirjassa on paljon muitakin teeemoja, mutta sellainen aika ankara tunnelma vallitsee koko ajan. Toisaalta runoihin pääsee todella vaivattomasti sisään, vaikka osin teksti tuntuu ”vanhahtavalta”, ei kuitenkaan häiritsevästi, kaikesta saa tosi hyvin selvää. Vaikea selittää mutta tunnelma on samaan aikaan hyvin maanläheinen ja toisaalta sadunomainen, kun mytologian hahmot seikkailevat tarinoissa puolihuolimattomasti, ikäänkuin osana arkea.

Nyt kun on tässä pari runokirjaa ”vyön alla” ja vertailen kokemusta romaanien ja novellien lukemiseen, niin kyllähän näissä parhaimmillaan pääsee tosi nopeasti ”toiseen maailmaan”, jopa puolikkaasta lauseesta. Tulee mieleen joku lapsuuden leikki, jossa vain nopeasti sovittiin että ”tää ois nyt avaruusseikkailija” ja sitten oltiin samantien avaruudessa. Toki ehkä vaatii sen että haluaa lähteä matkalle, ja että puhutteleeko teksti vai ei. Kai näissäkin on sellainen kemiahomma, että joidenkin kanssa lähtee mielellään leikkiin kuin leikkiin ja toisten ei, ihan niinkuin ihmistenkin kanssa?

Uskallan kuitenkin näin lyhyelläkin kokemuksella suositella runojen lukemista kenelle vaan. Jotenkin runot irrottavat jännällä tavalla arjesta ja järkiajattelusta, mitä pidän siis hyvänä asiana. Ehkä joku tällainen voi jopa auttaa lopettamaan vaikkapa arkistressin kelailun kierrettä, joka voisi vaikuttaa uneenkin? No, en tiedä enkä halua puoskaroida, univaikeuksissa ei ole mitään hauskaa. Kuolemaan runot tuskin auttavat, se jää varmaan aina mysteeriksi mutta ehkä jotain lohtua voi senkin ehdottomuuden edessä saada.

Tiedättekö muuten mikä on jännä ja vähän häiritsevä ilmiö? Tulee melkein huono omatunto kirjoittaa kuolemasta koska on joku sellainen ajatus että blogitekstien pitäisi olla aina pirtsakoita ja hauskoja tai vähintään ironisia. Mutta miksi ihmeessä? Olen varmaan lukenut liikaa markkinointitekstejä. Kuolevaisuus on sentään melkein ainoa asia, joka meitä kaikkia yhdistää. Ismo Alankokin on sanonut että ainoat kirjoittamisen arvoiset asiat ovat rakkaus ja kuolema.

https://www.goodreads.com/book/show/9298400-uni-ja-kuolema

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.