Voiko runoja lukea vaikka ei osaa?

Kotihyllystä löytyy itselle täysin tuntemattoman M.Pajari -nimisen henkilön kirja, jossa ensimmäinen runo on tällainen:

Luin tuon joskus kauan sitten ekaa kertaa, kun ihmettelin että mikä kirja tämä oikein on. En tiedä tarkalleen miten se on hyllyymme päätynyt mutta siellä se vain on. Oli miten oli, tähän runon muistan melkein ulkoa ja aina välillä se tulee luettua uudelleen, mikä on tavallaan järjetöntä koska muistan se ulkoa. Silti, se jotenkin ”kolahtaa” aina uudelleen, ja ihmettelen sen ajankohtaisuutta (kirjoitettu 1921).

En siis osaa lukea runoja, todellakaan. Ne ovat jotenkin vaikeita. Paitsi eihän tämä kyllä ole. Eikä tämä seuraava, jonka luin juuri Eeva Kilpi:n kokoelmasta Ennen kuolemaa:

View this post on Instagram

Eeva Kilpi (kokoelmasta Ennen kuolemaa)

A post shared by Marko Suomi (@markosuomi) on

Ajattelin kuitenkin nyt sitten opetella lukemaan näitä, ehkä opin jotain uutta. Runoissa on hankalaa se kun ne saattavat olla tosi lyhyitä. Ei tule sellaista ”saavutuksen” tunnetta kun tällaisen lukee, jos menee tosi nopeasti niin voi olla että menee koko juttu ohi. Hidastaminen on vaikeaa, vaikka se onkin trendikästä. Voi runo toisaalta toimia nopeastikin, enkä oikein usko että aina pitää olla jotenkin superherkällä tuulella kun näitä lukee.

Miksi oikeastaan pitäisi edes ajatella että näitä pitäisi ”osata” lukea? Siinä on taas yksi itse keksitty kulttuurin muuri tai seinämä. Ihan kuin voisi olla joku pääsykoe, samalla lukemisella runot menevät ehkä kuin muutkin kirjat. Ja mitä sitten jos lukemaansa ei ”ymmärrä”. Voihan olla että kirjoittaja on tarkoittanut jutullaan jotakin, jonka tulkitsen omalla tavallani mutta niinhän käy kaiken tekstin ja musiikin ja kuvataiteenkin kanssa. Joskus saan jotain irti ja joskus en yhtään mitään.

No, Eeva Kilpi kuitenkin jotenkin innosti tähän teemaan, ja myöskin itse asiassa juuri kesken oleva Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, sekä kummallista kyllä Daniil Harmsin Ensiksikin ja toiseksi (ei yhtä hyvä kuin Sattumia mutta mikä nyt olisi). Niissä kaikissa voi lukea vain yhden sivun tai kappaleen ja nauraa tai itkeä tai ihmetellä mukana, tajuamatta välttämättä mitään. Pääsee ikäänkuin suoraan jonnekin ytimeen hyvin nopeasti. Kalevauvala-kokoelman kanssa sama juttu.

Se on itse asiassa aika kova juttu tässä ”hektisessä nykyajassamme”, jonka vauhtia tykkäämme kauhistella, vaika olen ihan varma että tätä samaa on kauhisteltu aina. Kun emme ole läsnä ja on kiirettä ja vaikka mitä. No, kutenkin, voi lukea vain puolikkaan sivun ja päästä mielikuvamatkalle vaikka kuinka kauas! Siihen ei mene sitä 15min minimiaikaa vaan ehkä muutama sekunti. Miten tehokasta! Onko runous sittenkin uusi SuperIhmisten rentoutumismuoto?

Kiitos muuten kaikille runovinkkejä jakaneille Twitterin puolella, katsokaa miten paljon vinkkejä:

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.