Mitä on moderni romantiikka? Vieraana Toiset tarinat (Takansi jakso 21)

Vieraanani olivat Päivi Artikainen ja Kirsi Haapamatti Toiset tarinat -kustantamosta. Keskustelimme mm. kirjasta Dekolteen kääntöpiiri, modernista romantiikasta, parikirjoittamisesta sekä viihteen syvällisyydestä.

Kiitos Päivi ja Kirsi!

Kuuntele jakso tästä: Mitä on moderni romantiikka? Vieraana Toiset tarinat

Toiset tarinat:
http://www.toisettarinat.fi/me/

Dekolteen kääntöpiiri Goodreadsissa:
https://www.goodreads.com/book/show/41047778-dekolteen-k-nt-piiri?ac=1&from_search=true

 

Mainokset

Etsitään ja/tai rikotaan yhdessä kulttuurirajoja

Mitä tapahtuu kun eri alojen, alojen sisällä eri tyylisuuntien, eri ammattien, eri sukupuolten, eri ikäryhmien ihmiset törmäävät toisiinsa uudessa mutta turvallisessa ympäristössä? En tiedä mutta aion ottaa selvää.

2 vuotta olen tehnyt tätä Iso Mieli -kulttuurimediaa, ja ehkä nyt alan pikku hiljaa hahmottamaan mitä oikeastaan haluan tehdä. Sellainen välihuomio että kutsun tahallani tätä mediaksi enkä blogiksi, koska en jotenkin miellä itseäni bloggaajaksi. Tai no ainakaan sen tavoitteen kannalta, mikä mulla tässä on, ”bloggaamisesta” ei ole niin paljoa hyötyä kuin haluaisin. Sitä paitsi, olen ihan todella kyllästynyt kulttuurimme siihen osaan, joka painottaa joka ikisessä asiassa henkilökohtaista mustatuntuu -kokemusta. Tai sitä että kaikessa lähtökohta on aina jonkun ihmisen persoona. Ei se ole oikeasti kovin kiinnostavaa. Toki nämä ovat varmasti myös makuasioita?

Tarkkasilmäinen lukija toteaa varmaan tässä vaiheessa että eikö tämä postaus sitten ole bloggaus, koska kyseessä on kirjoittajan oma kelailu. On kyllä, ehkä niilläkin on paikkansa. Tai sekin on vähän kyseenalaista, sillä en usko että tällainen välttämättä palvelee lukijaa, sillä aina pitäisi bloggauksessakin miettiä että kenellä tämä on ja mitä hyötyä siitä hänelle olisi. No, tämä postaus on suunnattu alla mainitun festarin vieraille ensisijaisesti ja toissijaisesti sitten muille jo osallistuneille jotka eivät päässee paikalle ja kolmanneksi potentaalisille tuleville osallistuville ehkäpä. Tämä on formaatiltaan leikkaamaton ja jäsentymätön long form -tajunnanvirtapostaus, jollaisia ei itse asiassa kannattaisi julkaista tänä päivänä tai koskaan koska ei tällaisia kukaan jaksa lukea. Mutta takaisin aiheeseen.

Oli miten oli, haluan tutkia sitä, mitä tapahtuu kun yhdessä olemme jonkun kulttuuriin liittyvän asian äärellä. Yhdessä tarkoitan sitä kun Iso Mieli -mediassa on vieras, niin tavoite ainakin olisi että yhdessä luomme sen mitä nyt ikinä syntyykään. Koska, uskon että vain kun useampi mieli on jonkun asian äärellä, syntyy jotain kiinnostavaa. Tämä on siis tavoite, toteutuminen on aina eri asia.

Tulevaisuudessa haluan siis tehdä enemmän sitä mitä teimme 17.8.2018 perjantaina kun järkkäsimme ekat Iso Mieli -festarit. Se tarkoitti käytännössä sitä että kutsuin kaikki aiemmin vieraana olleet ihmiset (joista onneksi moni vieläpä pääsi paikalle) meille, tutustuimme ja kävimme yhdessä melkein kaikille vieraassa kulttuuritapahtumassa. Porukassa yhdistyivät monenlaiset taustat ja näkemykset ja kokemukset eri kulttuurin alueilta, syntyi sellaisia kontakteja, joita ei olisi ehkä ainakaan luonnostaan syntynyt. Itse nautin kokemuksesta paljon ja toivon että myös vieraat nauttivat 🙂

ISO KIITOS TEILLE, jotka olitte mukana ja jotka olette olleet Iso Mieli -median mukana tekemässä tätä kaikkea, joko tässä pääsivustolla tai spin off -podcastissa nimeltään Takakansi! Ilman teitä tätä ei tapahtuisi eikä tässä olisi mitään ideaa. Olen teille hirveässä kiitollisuudenvelassa, koska olen päässyt kanssanne tutustumaan teihin ihmisinä ja teidän kauttanne johonkin kiinnostavaan kulttuurin ulottuvuuteen.

Eli, kuten alussa totesin, jotain tällaista haluan tehdä lisää. Haluan tutkia kaikenlaisia rajoja, joita liittyy kulttuuriin (huom! kulttuuri hyvin laajassa merkityksessä) ja katsella yhdessä toisten ihmisten kanssa sitä mitä kaikkea niiden rajojen läheltä ja takaa löytyy, ja kokeilla mitä tapahtuu jos niitä ylittää. Genret, lajit, kansallisuudet, sukupuolet, julkaisuformaatit, iät, yhteiskunnalliset asemat ja mitä kaikkea nyt voikaan keksiä ja etsiä.

Raja-aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti siksi, että olen luonteeltani todella vahvasti kaavoihin kangistuvaa ja jämähtävää ja ennakkoluuloista sorttia. Sen takia pyrin puoliväkisin laajentamaan kokemusmaailmaani, sillä ”luontaisesti” jumittaisin jatkuvasti samoissa kuvioissa enkä oppisi mitään uutta. Toisaalta, Francis Fukuyaman (kirjassa Origins of Political Order) mukaan ihmiselle nyt ylipäätään on tyypillistä se, että kun hän oppii jonkun sääntöjärjestelmän, niin siitä tulee nopeasti vähän liiankin rakas, ja uutta on vaikea ottaa vastaan. Samaa sanoo Kahneman tahollaan. (sori oli pakko laittaa Kahneman -viittaus).

Oma idolini, tai yksi niistä, on Washingtonilainen ex/post-hardcore -orkesteri Fugazi, jossa on jäseniä aikanaan myöskin kulttimaineeseen kivunneesta Minor Threatista. Minor Threat oli hc-pioneeri, jonka biisistä syntyi mm. käsite Straight Edge. Voidaan varmasti aika lailla vetää mutkat suoraksi ja sanoa että todella moni yhä toimivista uusistakin hardcore-bändeistä on paljon velkaa heidän työlleen. Toisaalta sekin voidaan sanoa että siinäkään genressä ei tapahdu mitään kiinnostavaa, vaan samaa kaavaa (mikä on sinänsä toimiva) toistetaan tylsistymiseen asti. Vihan purkamista huutolaululla ja kovaa soittoa sekä sellaista niskan jäykistelyä. No, Fugazi halusi tehdä asiat eri tavalla, ja toki siksi joutui aluksi oman genrensä ”poliisien” hyljeksimäksi. Fugazi lopettaa väkivallan keikoilla, veivät musiikkia aidosti luovaan suuntaan (se on jonkinlaista omaperäistä ja vähän kärsivää muttei säälittävän vinkumaista vaan vimmaista poppia). He perustivat oman levy-yhtiön, jotta saisivat tehdä asioita niinkuin itse halusivat eikä niinkuin joku kaavoihin kangistunut formaattipoliisi haluaisi.

Samantyyppisen tarinan voisi kertoa norjalaisesta Ulverista, joka aloitti black metalista muttei jäänyt jumittamaan sinne kuten lukemattomat muut vaan uudisti itsensä yhä uudelleen ja uudelleen, koska uskalsivat ylittää genrerajoja ja myös hylätä vanhan. Filosofiaa avaa hyvin alta löytyvä NOFX:n biisi 60% ja 60%reprise, jossa kuvataan oman tien seuraamisen autuutta.

Mikä tahansa tällainen uudistava tekeminen inspiroi, ehkä siksi että se on niin harvinaista ja myös siksi että usein kun sitä näkee, ajattelee että ”miksi en tuota itse tajunnut!”. Uuden tekijät myös kohtaavat kiinnostavaa ja turhauttavaa kitkaa sellaisilta tahoilta, jotka ehkä aikanaan olivat uudistusmielisiä mutta sittemmin ovat kaivautuneet syville omiin poteroihinsa ja rakenteisiinsa tekemään sitä mitä on aina tehty niiden kanssa, joiden kanssa on aina tehty.

No, tämä ei tästä enää jatkamalla parane mutta halusin nyt näin kirjallisesti vielä kiittää ja purkaa jotain perjantaista mieleen jääneitä ajatuksia. Kuten silloinkin vieraille sanoin, paljon jää aina sanomatta koska puolisyntyneiden ideoiden kommunikointi on älyttömän vaikeaa. Jos sinulle, joka luit tänne asti, tulee mieleen joku sellainen kulttuuriraja, jota haluaisit yhdessä tutkia jollain formaatilla, ole yhteydessä!

Eli, kiitos vielä ja iso sydänemoji!

Linkitän tuonne kuvan alle Iso Mieli -festareilla olleiden ihmisten kanssa tekemäni jutut. (olen käsittämättömän onnekas kun olen saanut puuhata tällaisten tyyppien kanssa näin kiinnostavien aiheiden parissa 🙂 )

Fyysisyys, esiintyminen, sirkuskulttuuri ja kipu ilma-akrobaatin silmin

Iso Mieli podcast #2 – nojatuolifilosofit pohtivat fyysisyyttä – vieraana Maria Oiva

Käsittelyssä hegemoninen maskuliinisuus – vieraana Leena Viikari

Kumpi on enemmän väärin, kirjan kuuntelu vai lukeminen?

Tietokirjathan ovat tylsiä?

Bloggaamisen arvo ja liian kesyt lukusuositukset – vieraana Simo Sahlman / Lukupino (Takakansi 11)

Mikä on #digiteatteri? Haastattelussa Maria Oiva – Riihimäen Teatteri