Kulttuuri: tehokas kuluttaminen tappaa nautinnon?

Jossain tuolla netissä on taas ollut keskustelua siitä että ”jos tekee jotain tavoitteellisesti ja kirjaa tekemisensä ylös niin tarkoittaako se sitä että nyt pitää kilpailla ja olla vakavan tavoitteellinen?”

Yksi esimerkki tällaisesta keskustelusta oli se kun Henriika Tulivirta jakoi perinteisen median haastattelussa aikeensa lukea 365 kirjaa vuodessa. Kun tämä artikkeli linkitettiin sosiaalisessa mediassa olevaan kirjalliseen keskusteluryhmään, siellä tuli mm. sellaista kommenttia että ei nyt sentään noin voi tehdä ja että noin suuressa numerossa on jotain väärää, vaikkei oikein ehkä ihan selvää ollut että mitä se väärä on.

Sitten taas on sitä että kun joku kertoo että ”olen käynyt katsomassa 77 teatteriesitystä tänä vuonna” niin joku toinen saattaa tuumata siitä että no eihän tuosta nyt voi nauttia kun koko ajan pitää olla katsomassa ja laskemassa. Tai sama voisi koskea elokuvia tai mitä tahansa. Ytimessä on se että jos siinä on numero niin siinä on jotain epäilyttävää.

Johtuuko se siitä että taiteen tai kulttuuriin olisi tarkoitus jonkun näkemyksen mukaan puhutella ihmistä nimenomaan jostain sieltä, missä sellaiset maalliset asiat kuin numerot ja listat eivät enää ole relevantteja? Taide koskettaa sielua tai jotain sen kaltaista mystistä, minne ei excel koskaan pääse?

Ajattelen jotenkin niin tästä koko aiheesta että ulkopuolelta on hirveän vaikea sanoa yhtään mitään toisen ihmisen kokemuksesta tai kulttuurin nauttimisen syvyydestä. Joku voi olla pinnalta katsoen tosi sielukkaan oloinen katsoessaan elokuvaa mutta sisäisesti kelailu voi olla vaikkapa työpaikan tulehtuneen ilmapiirin analysoinnissa. Joku taas voi listata kaikki lukemansa kirjat, järjestellä niitä kirjoittajan omien lempikirjojen mukaiseen aakkosjärjestykseen ja jakaa tilastoja somessa mutta silti kokea niin voimakkaasti jokaisen lukemansa kirjan maailman että ei pysty lukemisen jälkeen pariin päivään keskustelemaan kenenkään ns. reaalimaailman ihmisen kanssa.

Varmaan oikeasti se menee tuolla jossain välissä, se nautinnon ja syventymisen määrä ja laatu? Ehkä se, että nyt on bisnespiireissä keksitty että kirjojen lukeminen lisää empatiaa, on johtanut siihen että sieltä maailmasta tutut termit tuodaan osaksi tätäkin areenaa. Empatiahan on sitä tulevaisuuden kilpailukykyä, josta kohta kilpaillaan verissä päin. Tulee varmasti empatiaindeksi, joka näkyy mobiililaitteessa livenä. Ja toki myös tavoitteellisen urheilun maailmasta tulee vaikutteita. On listoja ja haasteita ja netissä lukee että supermiljonääri Bill Gateskin lukee 50 kirjaa vuodessa vaikka on kiireinen. Ja aina voi vaikka kuunnella äänikirjoja 3-kertaisella nopeudella samalla kun juoksee maratonia ja tekee WOD:ia.

Omalla kohdalla mittaaminen on sellaista että laitan kaikki lukemani kirjat Goodreadsiin ja se tekee tilastot mun puolesta. Sieltä näkee vaikka kaikkien luettujen kirjojen ilmestymisvuodet ja sivumäärät mitä on vuoden aikana tullut luettua. Jos katson vaikka viime vuoden kirjalistaa (126 kpl, miettikää mikä empatian määrä on ladattuna jonnekin sisääni!) niin muistan sieltä paljon sellaisia, joita luin ajatukset jossain ihan muualla hätäisesti, ja sellaisia, joita lukiessani muuta maailmaa ei ollut olemassakaan. Joskus ja useinkin itse asiassa tämä olotila vaihtelee jopa sivulta toiselle, riippuen mitä tässä maallisessa maailmassa on samaan aikaan menossa.

Lisävärinsä tähän keskusteluun antaa niin sanottu toiminnallinen/välineellinen kulttuurinkulutus. Eli siis se sellainen toiminta, jossa kulttuurimuodon ei ole tarkoituskaan ainakaan ensisijaisesti tuottaa sielulle (tai vastaavalle) yhtään mitään vaan sen on tarkoitus rentouttaa, palauttaa, tehostaa ajatuksia tai jotain muuta vastaavaa ikäänkuin terveydellistä. Silloinhan taide taas alistetaan fyysiselle olemassaololle, jonka tarkoitus on tavallaan kuitenkin kapeasti katsottuna tehdä ihmisestä tehokas kuluttaja ja/tai työntekijä.

En sitten tiedä mikä on se oikea tapa olla taiteen kanssa tekemisissä? Olen itse sitä mielestäni liian vähän joka tapauksessa (muiden kuin kirjojen osalta) ja ei haittaisi yhtään jos pääsisi enemmän kokemaan vaikka esittävää taidetta, ja jopa niin että ei sitten tekisi mitään blogiraporttia, joka vääjäämättä survoo esityksen ankeaan formaattiin ja latistaa sen yhdeksi kulutettavaksi (inhoan sitä kun puhutaan sisällön kuluttamisesta) sisältökökkäreeksi. Tykkään kuitenkin keskustella tästä aiheesta, sillä tavoitteellisuus ja tavoittelemattomuus on aina kiinnostavaa ja se mitä kaikkea se herättää.

Mitä mieltä sinä olet aiheesta?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kulttuuri: tehokas kuluttaminen tappaa nautinnon?

  1. Yhden vuoden (2011) ajan kirjasin kaikki lukemani kirjat ja katsomani elokuvat. Joita oli paljon… koska oon nyt vaan semmoinen. Listaa oli tavattoman kiva lukea jälkikäteen, ja ymmärrän myös listojen hyödyn siinä, ettei tulisi raahattua kirjastosta suotta moneen kertaan samoja (kuten nyt). Mutta se kirjaamisen vaiva – ei. Ei toista vuotta enää. Ei. Noup.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mä laitan kaiken ylös Goodreadsiin, se tavallaan tekee mun puolesta niin paljon ettei tunnu vaivalta, kunhan lisään sen luetun kirjan. samall jää mahdollinen arvostelu talteen jolloin voin sieltä kaivaa kirjavinkkejä

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.