Miesten maailmaan treenin kautta? Vieraana Antti Holma

”May we always be strong in body, spirit and mind”
Glenn Danzig, Godless, Danzig III: How the Gods Kill (1992)

Tässä tekstissä on tarkoitus tutkia mystistä ja sanatonta miesten maailmaa, ja varsinkin sen fyysistä puolta. Kysymyksiä: Millainen keho on hyväksyttävä miehen keho? Mitä suorituksia miehen pitää pystyä tekemään? Kuka yleensä arvioi miehen fyysistä suorittamista ja olemusta ja onko sillä mitään merkitystä? Miten voisimme harjoittelun kautta päästä edes väliaikaisesti hyväksyttyyn miehiseen tilaan?

Tällaisia kysymyksiä pohdiskelin itsekseni sekä lähdekirjallisuuden innoittamana. Näitä samoja asioita pyörittelimme myös vieraani Antti Holman kanssa salilla (Optimal Performance Center Helsingissä) treenatessamme. Treenin jälkeen kyselin vielä Antilta muutamia kysymyksiä, ja siitä keskustelusta löytyy tallenne jutun lopusta sekä lainauksia pitkin matkaa. Jutun lopusta löytyy myös linkit kaikkiin lähdemateriaaleihin. Jos lukeminen herättää ajatuksia, kerro niistä ihmeessä kommentoimalla!

Kuinka paljon lihaksilla on merkitystä selviytymisen kannalta?

Osmo Tammisalo luettelee kirjassaan Rakkauden evoluutio – Ihmisen parinvalinnan biologiaa (Terra kognita, 2005) 10 kohdan listan kriteereitä, joista vasta numero 7 liittyy ulkonäköön:

“Saadakseen pitkäaikaisen lisääntymiskumppanin koiraan tulee:

Kohta 1: Osoittaa emotionaalista vakautta ja kypsyyttä, kilttiä luonnetta sekä luotettavuutta
Kohdat 2-6: erilaisia luonnetta, saavutuksia ja käyttäytymistä kuvaavia asioita, kuten kiltteyttä lapsia kohtaan, kunnianhimoisuutta tai korkeassa asemassa olemista
Kohta 7: Osoittaa hyvää terveyttä sekä kasvojen ja vartalon symmetrisyyttä”

Eli ainakaan lisääntymisen kannalta fyysinen ulkomuoto tai varsinkaan salilla tai vastaavalla toiminnalla hankitut näyttävät lihakset eivät ole kriittisin asia pitkäaikaista kumppania etsittäessä. Myöskään erilaisissa yhteisöissä toimiminen ei sinänsä vaadi esimerkiksi yli 100kg penkkitulosta. Kun puhuimme ihanteellisestä miehestä ja erilaisista vaatimuksista, Anttikin korosti arvostavansa henkilöä, joka on sinut itsensä ja olemisensa kanssa, koska se välittyy myös ulospäin koko olemukseen.

Salilla – peiliselfie. Optimal Performance Center.

Primitiiviset juuret – heimolliset pääsyvaatimukset

Ennen oli paremmin tai ainakin yksinkertaisemmin. Mieheksi kasvaminen oli selkeä yksisuuntainen prosessi, jossa suoritettiin tietty aikuistumisriitti, jonka kautta tuhottiin symbolisesti lapsi itsessä ja päästiin luomaan uusi elämä miehenä.

Navajo-intiaanien Sauna-rituaali tarjoaa esimerkiksi seuraavanlaisen kokemuksen: (en tiedä ovatko keksineet suomalaista ennen saunan vai onko joku suomalainen vienyt perinteen intiaaneille):

Manhood ceremony rich in symbolism, tradition
“Redhorse said the male sweat lodge dates back to the emergence story, and has a variety of uses: the warrior initiation, the hunter initiation, the manhood initiation (that’s the one the crowd was most curious about), cleansing and relaxation, and as medicine for a sick person.”

Toisin sanoen miehen pitää kestää tietty äärimmäinen tunne, lähinnä kuumuus ja siihen liittyvä tukaluus ollakseen hyväksytty.

Papua-Uusi-Guinea tarjoaa myös kivun sietämistä mutta myös rituaalin läpäisyn jälkeisen ikuisen näkyvän merkinnän, krokotiilin suomujen kaltaisen kuvioinnin iholla. Jos siis selviää rituaalista hengissä.

Agonising rites of the crocmen:
”The male members of the Chambri tribe – who live 721km north-west of Port Moresby near Chambri Lake – undergo this painful initiation to transition from being a boy to a man.
It involves the boys having their skin cut a number of times and then healing which leaves marks that resemble those of crocodile scales.
This excruciating process – which occasionally ends in death – is meant to demonstrate discipline, focus and dedication, and the only way the boys are allowed to numb the pain is by munching on a plant with healing qualities.”

Kyseessä ei siis ole mikään vaaraton toimenpide vaan hengenvaarallinen riski. Jos tästä selviää, on itsestäänselvästi osa heimoa ja alleviivatusti mies. Kuten pariutumislistassakin, tässäkin korostuu tietynlainen asenne, omistautuminen, keskittyminen ja kurinalaisuus.

Postmodernin miehen irrallinen tuska

Mitä tekemistä tällaisella primitiivisella uholla on tämän päivän kanssa? Ehkä vähän, ehkä paljonkin. Iso aikamme haaste on se, että kuulumme helpostikin useisiin heimoihin, emmekä vain yhteen. Erilaisia tapoja “olla mies” on lukemattomia, ja erilaisissa sosiaalisissa ympyröissä pitää oma asema ansaita erilaisilla tavoilla. Joskus tatuointi tai näkyvä arpi voi herättää kunnioitusta, toisessa ympyrässä kuvotusta. On kerhoja, jotka arvostavat resurssien hallintaa ja omistamista, toiset taas herkkyyttä ja sivistystä.

Usein ihminen poukkoilee erilaisten ryhmien välillä ja yrittää sopeutua niihin kaikkiin tai sitten kaivertaa ikäänkuin oman polkunsa ja keksii itsensä itse, täysin yksin. Itse kaivertaminen on sekin tietyllä tavalla mystisen kunniakasta mutta myös äärimmäisen haastavaa, sillä koskaan ei tule olemaan sellaista tilannetta, jossa toinen, miehisyyden lopullisesti saavuttanut mies tulisi sanomaan “nyt olet tehnyt tarpeeksi ja ansaitset näin pääsyn miesten maailmaan”, vaan ihminen harhailee ja poukkoilee itse asettamiensa ehkä kohtuuttomienkin vaatimustensa kanssa hautaan asti.

Oman itsen löytäminen fyysisen rasituksen kautta

Fyysinen harjoittelu kehittää itsestäänselvästi kehoa mutta se vaikuttaa myös mieleen. Sekä Henry Rollinsin että Antti Holman teksteissä korostuu itsen löytäminen vastuksen kautta. Kun on tarpeeksi kovaa tehnyt, alkaa ikäänkuin hahmottaa itseään selkeämmin, näkee ja tuntee omat rajansa paremmin. Vähän kuten veistos, joka alkaa löytymään vasta kun ylimääräinen on hakattu pois taltalla.

Henry Rollinsin, tuon punkin pioneerikehonrakentajan netissä kulkeva lainaus (en tiedä alkuperäistä kirjaa, josta tuo on) toteaakin:

“I believe that one defines oneself by reinvention. To not be like your parents. To not be like your friends. To be yourself. To cut yourself out of stone.”

Itsensä leikkaaminen kivestä korostaa harjoittelun vaativuutta ja kovuutta, joka kuulostaa myös tavallaan primitiiviseltä miehisyysriitilltä. Tunnistan tämän omallakin kohdalla. Varsinkin alussa saliharjoittelussa oli läsnä jatkuva uusien porttien läpipääsemisen riemu. Se jää mieleen kun ensimmäistä kertaa vetää maasta jonkun tietyn myyttisen lukeman tai saa käytettyä salin painavimpia käsipainoja edes jossain likkeessä. Selkeä ja välitön palaute, onnistumisen kokemukset, “minä pystyn tähän” -tuntemukset.

Toinen lainaus Rollinsilta, kuuluisasta Iron and the Soul -artikkelista, joka on kiertänyt yhtä kauan internetin treenfoorumeita kuin Teston ja Raudon vitsit.

“He said I could look at myself now. I got home and ran to the bathroom and pulled off my shirt. I saw a body, not just the shell that housed my stomach and my heart. My biceps bulged. My chest had definition. I felt strong. It was the first time I can remember having a sense of myself. I had done something and no one could ever take it away. ”

Rollins kuvailee itsensä näkemisen uudenlaisena kokemuksena ja myös tunnetta ihan omasta saavutuksesta, joka on tärkeä ja iso asia. Omaa saavutusta ei voi kukaan viedä pois, vaikka fysiikka myöhemmin vääjäämättä muuttuukin, koska työ on kuitenkin jo tehty.

Antti Holma kuvailee Järjestäjä -kirjassa (Otava, 2014) itselle asetettuja kovia vaatimuksia:

“Jaksoin vielä kahdeksan ja murisin itselleni. Punnerra paskanaama, sinusta ei tule miestä ellet punnerra.”

Toisaalla samassa kirjassa hän kuvaa hienosti myös sitä jatkuvaa epäilystä omasta kyvykkyydestä, voiko koskaan päästä sinne missä kokeneet tuntuvat luontevasti olevan:

“Oliko hänellä mahdollisuus vielä kasvaa samanlaiseksi valtavaksi ärjyksi kuin isot pojat, vai oliko hänestäkin hyvää vauhtia tulossa minun kaltaiseni nahkea keppi.”

Itse yritin tehdä itsestäni kelvollista nimenomaan salitreenin kautta alunperin, sillä se oli jotain hyvin konkreettista ja sellaista mihin pystyin itse vaikuttamaan. Olin teininä omasta mielestäni säälittävä ja vastenmielinen ruipelo, ja aloin pitämään itsenä jollain tavoin ihmisenä vasta kun olin saavuttanut harjoittelussa tietynlaisen tason. Tasovaatimus tuli osittain itseltäni ja osittain muilta ihmisiltä, jotka alkoivat kommentoida hieman ryhdistynyttä olemustani.

Antti kertoi myös omalta kohdaltaan että oli alkanut nuorena salitreenin kautta hahmottaa kehoaan ja myös itseään selkeämmin, oman voiman kasvaminen auttaa hahmottamaan mihin pystyy ja mihin ei. Loppujen lopuksi se on isompi ja tärkeämpi asia kuin ulkonäkö tai edes varsinaiset tulokset.

ns. PT-poseeraus, jossa käsivarsien korostaminen ja hieman takakenoinen ryhti on tärkeää.

Oma polkuni treenimaailmassa

En tiennyt nuorena miten pääsisin miesten maailmaan koska mikään seuraavista ei tuntunut omalta jutulta: joukkuelajin harrastaminen, tappeleminen tai muu “pahistelu”, autoista/mopoista kiinnostuminen. Tunsin olevani outo muiden keskellä, en kuulunut joukkoon.

Tilanne muuttui kun löysin raudan ja treenaamisen. Sain salilta paljon ja annoin sille paljon. Olin siellä joka arkipäivä, kun muut olivat kavereiden kanssa kaupungilla. Siellä olin minä, muutama treenikaveri alkuakoina ja lopulta vain minä ja rauta. Oli useita tilanteita, jolloin salilla ei ollut yksinkertaisisesti ketään muita.

Treenin kautta kehoni muuttui ja aloin saamaan ihmisiltä ja etenkin miehiltä kunnioituksen sekaista huomiota. Kun olin isoimmilani (en koskaan kovin iso, hieman yli 90-kiloinen mutta ihan “hyvässä lihassa” kuten sanotaan) minua pidettiin vahvana ja kykenevänä. Kukaan ei tiennyt että en oikeastaan osannut liikkua, olin vain vahvan näköinen.

Ajattelin silloin että ok, nyt olen jotenkin ansainnut jotain kummallista hankalasti määriteltävää kunnioitusta ja ehkä tavallaan osallisuutta siitä mystisestä miesten maailmasta, josta olin haaveillut.

Ajattelin kuitenkin: “tässäkö tämä on? Onko tämä kaikki vain teatteria?” En nimittäin kokenut tehneeni mitään kovin ihmeellistä, lähinnä olin treenannut pitkäjänteisesti joitakin vuosia mutta en ollut tehnyt mitään erityisen rohkeaa. Näytin vain vahvalta. Riittääkö se? Minulle se ei riittänyt.

Ajattelin että mitä voisin tehdä seuraavaksi. Jostain se idea tuli: taistelu, kamppailu. Meni vuosia mutta pääsin tilanteeseen, jossa olin ottelemassa pariinkin otteeseen thainyrkkeilyn SM-kisoissa. Parhaimmillani sain SM-hopeaa ja vieläkin harmittaa että hävisin sen matsin. Ottelin n. 20 ottelua, puolet voitin, ja jo muutaman ottelun jälkeen sain samanlaista kummallista kunnioitusta samalla peruskurssilla olleilta.

Olin päässyt jonnekin sellaiseen kerhoon, jonne en olisi kuvitellut pääseväni: olin kamppailija. Se on tavallaan turvallisessa mielessä jotain sellaista, joka antaa takuupassin tietynlaisen miehisyysriitin läpi pääsemiseksi. Moni harrastaja ei koskaan uskalla astua ottelukehään. Tosin, kun sen on kokenut, ymmärtää että ei se nyt niin ihmeellistä ole kuitenkaan. Se on hieno kokemus mutta ei muuta ihmistä rohkeammaksi, ehkä jopa paljastaa enemmän omia pelkoja kuin haluaisi nähdä. Tai näin omalla kohdalla. Toki sitten kun olin omat otteluni käynyt, mietin sitä että yhä voisi tehdä enemmän, käydä kovempia matseja esim. ulkomailla tai jotain vastaavaa.

Elämä kuitenkin vei toiseen suuntaan ja olin päässyt todistamaan itselleni jotain. Ja edelleen minua kalvoi tunne siitä että huijasin. En kokenut itseäni “äijäksi” tai sellaiseksi rehvakkaaksi mieheksi. Tunsin olevani ehkä jopa herkempi kuin aikaisemmin, ja tietynlaiset illuusiot erilaisista kuvitteellisista väkivaltatilanteista muuttuivat, sillä opin kamppailun myötä kuitenkin tajuamaan jotain siitä miten arvaamatonta tappelu on kamppailuun verrattuna, jossa kuitenkin on säännöt, tuomarit ja ensiapuhenkilökunta.

Voiko tästä prosessista oppia jotain tai yleistää kokemusta laajemmin? En suoraan sanoen tiedä. Kaikki tämä on saanut minut kuitenkin pohtimaan sukupuoliroolien ja nyt varsinkin miehen roolia. Miksi se on niin näennäisen oloinen rakennelma? Miksi kukaan ei suostu paljastamaan mitkä ne salaisuudet ovat? Ehkä kukaan ei tiedä? Toisaalta rajojen hakeminen ja kilpailukin on vapauttanut jatkuvan itselle todistelun taakasta, ja voin suhtautua näihin aiheisiin esimerkiksi ihan eri tasolla huumorilla kuin olisin parikymppisenä pystynyt.

Ajattelen nyt niin että kaikki tämä rajojen hakeminen ja erilaisten juttujen kokeileminen on ollut itselleni tärkeää identiteetin rakentamisen tai löytämisen kannalta. Se on ollut tärkeää myös siksi että ymmärrän että joku yksittäinen urheilusuoritus tai jonkun tietyn vuoden katoava kesäkunto ei sinänsä ole merkittävä asia. Tärkeää on se, että etsii eri tavoin tekemisen kautta niitä asioita, joihin pystyy, joista pitää, jotka haastavat, jotka pelottavat ja jotka pakottavat miettimään suhdettaan itseen ja maailmaan uudelleen ja uudelleen. Ja tämä prosessi ei lopu koskaan vaan oppiminen on jatkuvaa.

Salitreeni yhteisöllisenä ja rauhoittavana toimintana

Keskustelimme Antin kanssa aika paljonkin salietiketistä ja kulttuurista. Yksi hienoimpia asioita on salitreenin tietynlainen globaali sanaton kieli. Antti kertoi että hänelle on matkustaessa tärkeää löytää sali, koska sitä kautta pääsee kiinni paikalliseen kulttuuriin, ihmiset ovat salilla tavallaan omia itsejään ja noudattavat tiettyjä pelisääntöjä. Salilla saa olla aika rauhassa ja tehdä omia juttujaan, peruskohteliaisuus riittää eikä tarvitse alkaa juttelemaan enempää jos ei halua.

Keskustelumme liikkui koko ajan poispäin siitä alkuperäisestä “miehen vaatimuslistasta”. Oikeastaan kun syvennytään itse tekemiseen, tulee esille monta tärkeää asiaa. Antti kertoi siitä, miten aluksi salilla tuli vertailtua itseä toisiin siinä mielessä, että olisipa hieno olla noin iso tai vahva. Kun hieman treenaa ja pääseekin tavoitteeseen, huomaa että aina on joku toinen, joka on vielä vahvempi, ja jos pääsisi taas seuraavalle tasolle, taas löytyisi joku vahvempi. Eli loppujen lopuksi se, että on treenaamassa ja näkee että siellä on muitakin, on oikeastaan todella vapauttavaa. Kaikki ovat siellä siksi, että haluvat jollain tasolla kehittyä nykytilanteestaan mutta on turha vertailla itseään muihin, sillä se ei lopu koskaan.

Penkkitreeniä tehtäessä varmistajan rooli on tärkeä.

Keskustelimme myös siitä, miten treenin aikana ei tule miettineeksi loppujen lopuksi juuri mitään ulkoisia asioita, muita ihmisiä tai samaan aikaan salilla treenaavia, vaan se on tila jossa voi keskittyä vain omaan tekemiseen omassa tahdissa. Kun tekee tiukkaa sarjaa, aika ja paikka ikäänkuin katoaa hetkeksi ja voi uppoutua kuulostelemaan miltä kehossa ja lihaksissa tuntuu, kun polte alkaa kasvaa esimerkiksi tiukassa kyykkysarjassa. Samalla keskittyminen menee ainoastaan siihen että paino nousee. Salitreeni on Antin mukaan todella rauhoittavaa, sillä vaikka syke nouseekin, mihinkään ei varsinaisesti ole kiire, verrattuna esimerkiksi vauhdilla tehtäviin kuntopiireihin tai kamppailuun. Parhaimmillaan treeni on meditatiivinen kokemus, ja muun maailman häly, töiden ja projektien vaatimukset sekä omien ajatusten säksätys hetkeksi hiljenee.

Varmistamaan pyytäminen on suuri luottamuksen ja kunnioituksen osoitus.

Vaikka salitreeniä, varsinkin ns. perinteistä, voi kritisoida siitä ettei se ole toiminnallista, se tarjoaa kaikki nuo edellä mainitut elementit. Tai ehkä se tarjoaa niitä juuri siksi: ei tarvitse miettiä mitään monimutkaista liikerataa tai vastaavaa, vaan voi keskittyä puhtaaseen rasitukseen ja vastukseen.

Keskustelua treenin jälkeen

Treenin jälkeen kävimme läpi vielä mm. seuraavia aiheita: Millaista näyttelijänä on treenata roolia varten ja kuka silloin omistaa lihakset? Mitä ulkoinen fyysinen olemus symboloi ja onko se loppujen lopuksi tärkeää? Mikä on Douchebag Method -treeni? Miehen rooli ja sukupuolistereotypiat?

Kuuntele koko keskustelu tuolta (Soundcloud -linkki):

 

Yhteenveto: Reitti miesten maailmaan on unohtaa miesten maailma

“Just let go!”
Tyler Durden Fight Club -elokuvassa (ja kirjassa)

Aiemmin lueteltuja kunnioitettuja maskuliinisia ominaisuuksia voi siis osoittaa itselleen ja muille voimaharjoittelulla. Ihminen ei tule vahvemmaksi ellei sijoita aikaa, keskittymistä, kurinalaisuutta ja omistaudu tekemiselle salilla. Lisäksi, varsinkin lihaskasvuun tähtäävällä harjoittelulla, tämä kaikki tulee ulkopuolisellekin selväksi. “Ai sä oot käyny salilla vai, no sen kyllä huomaa” – lause pitää sisällään toki lihasten ihailun mutta myös ihmisen luonteen arvioinnin. Toinen antaa tunnustusta toisen sitkeydelle ja ponnisteluille.

Loppujen lopuksi millään tällä ei ole edes mitään tekemistä sukupuoliroolien kanssa. Kehon hahmottaminen ja sillä asioiden tekeminen on linkki toimimiseen maailmassa, ja fyysisten rajojen kokeilemisen kautta oppii paljon itsestään, sukupuolesta tai mistään muustakaan epäolennaisesta huolimatta.

Se, että onko oman toiminnan taustalla joku vääristynyt kehonkuva tai muu pakkomielle tai ihan vain mielihyvän tai arjesta irrottautumisen tarve, on sekin aika merkityksetöntä. Toiminta, liike, kehon tunteminen, ne ovat asioita, jotka vaikuttavat paljon siihen miten kokee itsensä ja se vaikuttaa siihen miten muut myös oman olemuksen näkevät, lihasten tai kehonkoostumuksen yksityiskohdista huolimatta.

Voimaharjoittelu eli “salilla käynti” (toki salilla voi tehdä muutakin) on yksi hyvin selkeä tapa lähteä kokeilemaan tätä kaikkea ja ikäänkuin tutustumaan itseen. Omalla kohdallani tämän tekstin tuottaminen ja Antin kanssa treenaaminen ja keskustelu muistutti minua siitä miten paljon pidänkään perinteisestä voimaharjoittelusta, vaikka lähdinkin liikkeelle siitä ajatuksesta että haluan tutkia kriittisesti ulkonäkömittareita. Nyt näen “punttaamisen” estetiikan ja filosofian jotenkin vanhassa tutussa ja toisaalta hyvin uudessa ja raikkaassa valossa.

Joka tapauksessa, jutun alun kysymykset jäivät vaille lopullisia vastauksia. Ehkä olennaista sukupuolirooleissa ja niiden “vaatimuksissa” ja vaatimuksiin suhtautumisessa on se vievätkö ne ihmistä eteenpäin vai rajoittavatko? Voi kysyä itseltään: “Olenko pyrkimässä liian ahtaaseen rooliin, joka on itselleni täysin epäluonteva?” Kuten Anttikin kertoi työstään sukupuoliroolehin liittyen, hänen moni työnsä käsittelee ja tutkii miehenä ja naisena olemista yhä uudestaan eri näkökulmista. Voisi sanoa ehkä jopa coelhomaisesti että sukupuoliroolikin tai oikeammin itsensä löytäminen on matka, joka ei varsinaisesti lopu koskaan. Ei voi koskaan olla “valmis” mies mutta voi yrittää oppia tuntemaan itsensä paremmin. Ja välillä voi vaan unohtaa kaiken ja hakea pumppia koska se tuntuu hyvältä!

Iso kiitos Antti ajastasi ja ajatuksistasi!

Kuuntele Antti Holman Radio Sodomaa:
http://areena.yle.fi/1-4150922

Myös suuri kiitos Joni Jaakkolalle ja Optimal Performance Centerille vieraanvaraisuudesta!
http://www.opcenter.fi/

Kiitos kun luit! Jos juttu herätti ajatuksia, kerro niistä ihmeessä vaikkapa kommentoimalla. Jos tykkäsit, jaa mielellään eteenpäin.

Tilaa Iso Mieli uutiskirje:
https://isomieli.fi/tilaa-uutiskirje/

Minä, Joni Jaakkola, Antti Holma ns. PT-asennossa.

Tärkeitä linkkejä, lähdemateriaalia ja lisälukemista

Antti Holma

Kuuntele Antti Holman Radio Sodomaa:
http://areena.yle.fi/1-4150922

Optimal Performance Center

Mene ja treenaa!
http://www.opcenter.fi/

Lähdemateriaalia

Manhood ceremony rich in symbolism, tradition
http://navajotimes.com/ae/culture/manhood-ceremony-rich-symbolism-tradition/

Agonising rites of the crocmen
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2722740/The-ancient-initiation-ritual-scars-boys-look-like-crocodiles.html

Henry Rollins – Iron and the Soul (1994)
http://www.oldtimestrongman.com/strength-articles/iron-henry-rollins

Rakkauden evoluutio, Osmo Tammisalo, Terra Cognita 2005
http://www.terracognita.fi/tc/product/rakkauden-evoluutio/

Järjestäjä, Antti Holma, Otava 2014
http://www.adlibris.com/fi/kirja/jarjestaja-9789511279761?gclid=CLDzw_Kk6NQCFRvgGQodpk4PYg

Bonuslukemusta tositreenaajille

Play as if Your Life Depends on It: Functional Exercise and Living for Homo Sapiens
https://www.amazon.com/Play-Your-Life-Depends-Functional/dp/0972335803

Valmennusoppi, Dietrich Harre, 1975

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Miesten maailmaan treenin kautta? Vieraana Antti Holma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s