IIRIS vei matkalle ihmisyyden ytimeen

IIRIS oli pysäyttävä kokemus monellakin eri tasolla, joita yritän tässä jotenkin hieman avata. Kyseessä on siis improvisatorinen nykysirkusteos, joka oli tänään 5.5. ja on nähtävissä vielä huomenna 6.5. Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Kirjoittelin näkemästäni demosta aiemmin.

Demon perusteella odotin jotain ja koska olin selaillut Eliotin runoa (teoksen pohjalla) ja nähnyt trailerivideon, olivat odotukset tietynlaiset, mutta sain kokea jotain ihan muuta. Voimakastunnelmainen musiikki, intensiivisesti toteutettu liike isolla porukalla (17 sirkustaitelijaa) ja Verkatehtaan pimeys veivät jonnekin tosi syvälle. Esityksen jälkeen olo oli aika lailla hakattu. Ja en tarkoita tätä negatiivisena arvosteluna vaan koska tunneskaala oli hurja niin se vei mehut. Lyhyessä ajassa koin pelkoa, vihaa, iloa ja surua.

Kiinnostavaa oli miten monella tasolla teos kosketti eri kohtauksissaan. Sain kiinni ehkä runon apokalyptisestä fiiliksestä, toisaalta tämän päivän ajankuvasta mutta ennen kaikkea koin monta henkilökohtaista kolahdusta. En halua spoilata enkä toisaalta edes keskustella ”tempuista” tai yksittäisistä liikkeistä. Sen sijaan, muutamia välähdyksenomaisia mielikuvia/tunnelmia, joita teos herätti:

Tarve keskustella ja kohdata toinen ilman monikerroksisen ironian sävyttämää kyynisyyttä.

Kipeä kaipuu tehdä yhdessä muiden kanssa jotain merkittävää mutta kyvyttömyys pyytää apua, ja loppujen lopuksi yksinäinen pyristely yksinäiseen kuolemaan asti.

Kaoottinen ympäristö, paljon ihmisiä, paljon meteliä, välkkyviä valoja, ehkä ruuhkainen suurkaupungin keskusta. Kukaan ei vahingossakaan katso silmiin tai ainakaan hymyile, jokainen puuhailee keskittyen itseensä ja omaan projektiinsa unohtaen muut.

Suorittamiseen väsähtäneiden ihmisten yhteinen pieni leikinomainen hetki, joka laajenee yhteistyöksi tärkeän asian eteen ja oikeasti läheisyydeksi ja uskallukseksi ottaa ehkä ensimmäistä kertaa tukea muista ihmisistä.

Kokemus siitä kun löytää ihmisen, johon voi luottaa täysin ja joka kuuntelee ja yrittää tosissaan ymmärtää mitä kerrottavaa itsellä on.

Yhdessä rakennettu tärkeä paikka, joka tuntuu liian pieneltä ja ahtaalta, tekee mieli työntää toiset väkivalloin pois jotta saisi pitää kaiken itsellään. 

Nämä eivät siis olleet missään järjestyksessä, ovat vain yksi monesta mahdollisesta näkökulmasta ja eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Mielestäni tässä oltiin todella monen ihmisyyden ytimessä olevan ristiriitaisen asian kanssa tekemisissä hienosti tulkittuna, ilman alleviivausta ja ilman ironiaa. Kehotankin menemään katsomaan teoksen huomenna 6.5. kun se vielä on mahdollista.

Tuolta lisätietoja teoksesta:

https://www.verkatehdas.fi/tapahtumat/504

(disclaimer: sain itse tapahtumaan kutsuvieraslipun mutta ilman velvoitetta kirjoittaa aiheesta. Kirjoitan koska haluan.)

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”IIRIS vei matkalle ihmisyyden ytimeen

  1. Tämä oli hieno:
    ”Suorittamiseen väsähtäneiden ihmisten yhteinen pieni leikinomainen hetki, joka laajenee yhteistyöksi tärkeän asian eteen ja oikeasti läheisyydeksi ja uskallukseksi ottaa ehkä ensimmäistä kertaa tukea muista ihmisistä.”
    Paljon tunteita herättävä esitys, ihanaa että se oli niin ajaton ja niin omanlaisensa, ei kosiskeleva mutta mukanaan vievä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s