Onko sukelluksen jälkeen paluuta? – Dive

Olin katsomassa WHS -työryhmän Dive -esityksen 18.11.2016 Helsingin Urheilutalolla. Kyseessä oli vaikuttava, vahvatunnelmainen ja ainutlaatuinen yhdistelmä ilma-akrobatiaa köydellä sekä veden päällä että alla. Tässä aluksi subjektiivisia esityksen herättämiä ajatuksia ja sitten alla muutama sana ”tekniikasta” sekä linkkejä.

Jos muutan itseni, voinko enää ikinä palata vanhaan elämääni?

Kun katsoin hypnoottista esitystä, siitä tuli paljonkin erilaisia vertauskuvia mieleen mutta isoimpana ehkä se miten uuteen astuminen vieraannuttaa vanhasta ja paluu sinne voi olla tuskainen. Voi olla että aluksi uusi asia – oli se sitten iso elämänmuutos tai uuden taidon opettelu tai maasta muuttaminen – tuntuu vain kaukaiselta haaveelta tai joltain mitä vain muut tekevät. Jos pääsee lähemmäksi, muutos kiehtoo yhä enemmän. Reunalla ja päätöksen ollessa tässä ja nyt, alkaa tuntua pelottavalta ja pahaltakin mutta silti tekee mieli sukeltaa kohti uutta.

Uuden asian kanssa alku ei olekaan helppoa ja kivaa tai sellaista mitä unelmissa oli vaan se tulee naamalle kuin märkä rätti. Happi lähtee keuhkoista ja valtava epäusko valtaa mielen kun huomaa ettei pärjää ollenkaan, on opeteltava kaikki uudestaan, perusasioista alkaen. Kuin olisi vieraalla planeetalla täysin yksin.

Jos matka jatkuu, tuska alkaa kadota ja huomaakin osaavansa jo jotain  uutta, saa uusia taitoja ja kaikki ei olekaan haparointia vaan alkaa löytyä uusia taitoja ja selviytymiskeinoja. Jossain vaiheessa voi jo vähän nauttiakin siitä mitä on oppinut, vaikka ei itse uskonut pärjäämiseensä. Sitten alkaa tuntua upealta ja voi ottaa ilon irti. On kuin olisi kotonaan ja kaikki on jopa parempaa kuin unelmissa.

Kun palaa takaisin katsomaan sitä mistä lähti ja menee juttelemaan ”vanhan elämän” ihmisille, ei ymmärrä enää itsekään aluksi mitä on tapahtunut. Vanha maailma tuntuu rajoittavalta eikä kukaan ymmärrä omia kokemuksia. Vaikka miten yrittää selittää ja vakuuttaa että kaikki on nyt paremmin, toiset katsovat kuin friikkiä ja jopa hyljeksivät. Yhtäkkiä olo on taas tuskainen ja yksinäinen, vaikka unelmat on saavutettu.

Paluu vanhaan ei ole mahdollista mutta uudessa ei halua olla täysin yksin. Mitä tehdä? Ristiriita on valtava. Eikö unelman toteuttaminen tuonutkaan lopullista onnea kaikille? Voisiko jonkun saada mukaan kokemaan edes osa uudesta asiasta, jotta hekin ymmärtäisivät paremmin?

Pari sanaa esityksestä

Mm. edellä mainittuja asioita tuli mieleen kun katsoin hypnoottista 45min kestänyttä esitystä, jossa ei ollut vuorosanoja eikä asioita muutenkaan selitetty. Todella moni muukin tulkinta kävi mielessä, katsojana oli vapaus vain nauttia pelkästä kauniista liikkeestä, valaistuksesta ja musiikista tai miettiä niin monen eri vertauskuvan kautta kaikkea.

Liike, valaistus ja musiikki veivät ihan toisiin maailmoihin heti alusta alkaen. Parasta oli ehkä se että unohdin mitä ”genreä” olin katsomassa, eli en ajatellut köydessä tehtäviä teknisiä temppuja tai muutenkaan että olisin katsomassa sirkusta tai teatteria, rajoja rikkovaa tekemistä kaiken kaikkiaan.

Tämä kaikki oli toteutettu taitavasti ja näennäisen yksinkertaisesti ihan tavalliseen uimahalliin käyttäen videoseinää, valoja, ulvermaisen vahvatunnelmaista musiikkia ja todella taitavaa akrobatiaa. Salla Hakanpää siirtyi elementistä toiseen käsittämättömän vaivattoman näköisesti – herkästä tunnelmoinnista rajuun kamppailuun mentiin useita kertoja. Tunnelma ja tunnetilat välittyivät voimakkaasti liikkeen kautta ja kuitenkin akrobatia palveli tarinaa eikä toisinpäin.

Teksti ei tee oikeutta esitykselle, joka upposi ja upotti. Toivottavasti näytöksiä tulee vielä lisää ja jos niin onnellisesti käy niin suosittelen lämpimästi menemään katsomaan!

Lisätietoja:

http://www.cirko.fi/ohjelma/dive

http://sallahakanpaa.com/

Salla Hakanpään haastattelu tällä sivustolla

Kujerruksia -blogin arvio esityksestä

HS:n arvio Divesta

 

Kuvankaappaus videolta, kuvaaja: Teemu Liakka
Kuvankaappaus videolta, kuvaaja: Teemu Liakka
Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Onko sukelluksen jälkeen paluuta? – Dive

  1. Ai että, tuollaisiin tunnetiloihin ei ihan joka päivä pääsekään! Tunnistan kyllä ”ennen kuin jokin muuttui”/”sitten kun jokin muuttui” – fiiliksen. Ulkoisestihan kaikki on kuin ennenkin, muutos onkin päänsisäinen, mutta sitten paluuta ei ehkä olekaan. Uskon, että sinne ”uuteen” on ollut matkalla ehkä pitkänkin aikaa. Ja sen voi laukaista vaikka yksi tietty sana, teko, kokemus tai tunnelma. Kun altistaa itsensä monenlaiselle, riski on, että valaistuu. Ei kai se huono asia ole?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s