Onko sukelluksen jälkeen paluuta? – Dive

Olin katsomassa WHS -työryhmän Dive -esityksen 18.11.2016 Helsingin Urheilutalolla. Kyseessä oli vaikuttava, vahvatunnelmainen ja ainutlaatuinen yhdistelmä ilma-akrobatiaa köydellä sekä veden päällä että alla. Tässä aluksi subjektiivisia esityksen herättämiä ajatuksia ja sitten alla muutama sana ”tekniikasta” sekä linkkejä.

Jos muutan itseni, voinko enää ikinä palata vanhaan elämääni?

Kun katsoin hypnoottista esitystä, siitä tuli paljonkin erilaisia vertauskuvia mieleen mutta isoimpana ehkä se miten uuteen astuminen vieraannuttaa vanhasta ja paluu sinne voi olla tuskainen. Voi olla että aluksi uusi asia – oli se sitten iso elämänmuutos tai uuden taidon opettelu tai maasta muuttaminen – tuntuu vain kaukaiselta haaveelta tai joltain mitä vain muut tekevät. Jos pääsee lähemmäksi, muutos kiehtoo yhä enemmän. Reunalla ja päätöksen ollessa tässä ja nyt, alkaa tuntua pelottavalta ja pahaltakin mutta silti tekee mieli sukeltaa kohti uutta.

Uuden asian kanssa alku ei olekaan helppoa ja kivaa tai sellaista mitä unelmissa oli vaan se tulee naamalle kuin märkä rätti. Happi lähtee keuhkoista ja valtava epäusko valtaa mielen kun huomaa ettei pärjää ollenkaan, on opeteltava kaikki uudestaan, perusasioista alkaen. Kuin olisi vieraalla planeetalla täysin yksin.

Jos matka jatkuu, tuska alkaa kadota ja huomaakin osaavansa jo jotain  uutta, saa uusia taitoja ja kaikki ei olekaan haparointia vaan alkaa löytyä uusia taitoja ja selviytymiskeinoja. Jossain vaiheessa voi jo vähän nauttiakin siitä mitä on oppinut, vaikka ei itse uskonut pärjäämiseensä. Sitten alkaa tuntua upealta ja voi ottaa ilon irti. On kuin olisi kotonaan ja kaikki on jopa parempaa kuin unelmissa.

Kun palaa takaisin katsomaan sitä mistä lähti ja menee juttelemaan ”vanhan elämän” ihmisille, ei ymmärrä enää itsekään aluksi mitä on tapahtunut. Vanha maailma tuntuu rajoittavalta eikä kukaan ymmärrä omia kokemuksia. Vaikka miten yrittää selittää ja vakuuttaa että kaikki on nyt paremmin, toiset katsovat kuin friikkiä ja jopa hyljeksivät. Yhtäkkiä olo on taas tuskainen ja yksinäinen, vaikka unelmat on saavutettu.

Paluu vanhaan ei ole mahdollista mutta uudessa ei halua olla täysin yksin. Mitä tehdä? Ristiriita on valtava. Eikö unelman toteuttaminen tuonutkaan lopullista onnea kaikille? Voisiko jonkun saada mukaan kokemaan edes osa uudesta asiasta, jotta hekin ymmärtäisivät paremmin?

Pari sanaa esityksestä

Mm. edellä mainittuja asioita tuli mieleen kun katsoin hypnoottista 45min kestänyttä esitystä, jossa ei ollut vuorosanoja eikä asioita muutenkaan selitetty. Todella moni muukin tulkinta kävi mielessä, katsojana oli vapaus vain nauttia pelkästä kauniista liikkeestä, valaistuksesta ja musiikista tai miettiä niin monen eri vertauskuvan kautta kaikkea.

Liike, valaistus ja musiikki veivät ihan toisiin maailmoihin heti alusta alkaen. Parasta oli ehkä se että unohdin mitä ”genreä” olin katsomassa, eli en ajatellut köydessä tehtäviä teknisiä temppuja tai muutenkaan että olisin katsomassa sirkusta tai teatteria, rajoja rikkovaa tekemistä kaiken kaikkiaan.

Tämä kaikki oli toteutettu taitavasti ja näennäisen yksinkertaisesti ihan tavalliseen uimahalliin käyttäen videoseinää, valoja, ulvermaisen vahvatunnelmaista musiikkia ja todella taitavaa akrobatiaa. Salla Hakanpää siirtyi elementistä toiseen käsittämättömän vaivattoman näköisesti – herkästä tunnelmoinnista rajuun kamppailuun mentiin useita kertoja. Tunnelma ja tunnetilat välittyivät voimakkaasti liikkeen kautta ja kuitenkin akrobatia palveli tarinaa eikä toisinpäin.

Teksti ei tee oikeutta esitykselle, joka upposi ja upotti. Toivottavasti näytöksiä tulee vielä lisää ja jos niin onnellisesti käy niin suosittelen lämpimästi menemään katsomaan!

Lisätietoja:

http://www.cirko.fi/ohjelma/dive

http://sallahakanpaa.com/

Salla Hakanpään haastattelu tällä sivustolla

Kujerruksia -blogin arvio esityksestä

HS:n arvio Divesta

 

Kuvankaappaus videolta, kuvaaja: Teemu Liakka
Kuvankaappaus videolta, kuvaaja: Teemu Liakka
Mainokset

Millaista on tatuoida tarinoita iholle? – haastattelussa Keke Lindfors

Haastattelin Hidden Bones Tattoon Keke Lindforsia tatuointien tekemisestä sekä sähköpostilla että livevideolla. Kooste alla!

Miksi teet tatuointeja ja miten ajauduit niitä tekemään?

Ensimmäisenä syynä on varmaankin luomisen tarve. Toisena se, että olen aina tykännyt tehdä asioita joissa tehdyn työn jälki on nähtävissä konkreettisesti ja jopa välittömästi. Tatuoinneissa kiehtoi se tietty dekadenttisuus ja ajatus, ”ettei tatuoinnin otettuaan voi enää koskaan olla normaali”.

Ammatillisessa mielessä ajauduin tatuointien pariin pitkän jahkailun jälkeen hankittuani välineet tutulta tatuoijalta saatuani hieman perintörahaa. Puuhailin muutaman vuoden kotona kavereille ja puolitutuille raapustellen, kunnes onnekkaan yhteensattuman vuoksi pääsin ammattistudioon oppiin. Siitä aukesikin uusi maailma.

Miten muuten olet toteuttanut tuota luomisen tarvetta?

Piirtäminen taisi olla se ensimmäinen toteutuskeino, saatoin viettää tuntikausia kirjoituspöytäni ääressä piirrellen. Olin melko passiivinen liikunnanharrastaja niihin aikoihin, joten ylimääräistä energiaa ei kulunut jalkapalloiluun tai jääkiekkoon.
11-vuotiaana tosin löysinkin sitten musiikin, ja aloin haaveilla kitaransoitosta joka johti loppuelämän musiikkiharrasteluun eri bändeissä ja projekteissa. Parikymppisenä löysin myös liikunnan harrastamisen, joka toimii vastapainona kaikelle muulle kahlaukselle elämässä.

Mitä kuva kertoo kantajastaan?

Tatuointeja voisi nykyään verrata vanhan ajan ”Levi’s vs. Halpahalli-farkut” -ilmiöön. Toisin sanoen, niillä on suuri merkitys tiettyyn eliittiin kuulumisessa. Kyseessä on niin popularisoitunut ilmiö, ettei tatuoinneilla voi juurikaan enää korostaa erilaisuutta, aatteitaan ehkä jonkun verran.

Luonnoksesta siirtokuvaksi
Luonnoksesta siirtokuvaksi

Miten paljon sinulla on tilaa ilmaista itseäsi kuvissa?

Tämä riippuu paljon asiakkaan toiveista sekä henkilökemioista. Unohtamatta kahdenvälistä luottamusta.

Miten lähdet rakentamaan luottamusta uuden henkilön kanssa? Voiko sen saavuttaa kaikkien kanssa?

Se on vaikeaa. Joinain päivinä olet sekä henkisesti että fyysisesti niin hyvin latautunut, että pystyt myymään vaikka hiekkaa saharaan. Joskus se on työläämpää.
Kuitenkin se, että olet omistautunut jokaiselle projektillesi ja näytät sen, lienee yksi parhaista tavoista rakentaa luottamuksellista asiakas-suhdetta.
En silti väitä, että se olisi aina edes mahdollista. Toisinaan ihmiset haluavat pitää kaikki ohjat omissa käsissään, silloin vuorovaikutus on rajallisempaa.

Siirtokuva valmis
Siirtokuva valmis

Minkälainen tatuointikulttuuri Suomessa on nyt mielestäsi?

Taisin jo sivuuttaa tätä aikaisemmin, mutta luultavasti lisäksi voitaisi sanoa, että tiedostava ja kansainvälinen. Löytyy taitavia tekijöitä eikä ole mitään hävettävää kansainvälisillä markkinoilla. Ei hullummin teollisuudelle joka perustuu itseoppimiselle/oppipoikakoulutukselle!

Mikä työssä on haastavinta?

Luultavasti se, ettei koskaan voi olla 100% tyytyväinen työhönsä. Toisaalta se ajanee kaikkia luovan työn tekijöitä eteenpäin.

Kuva iholle
Kuva iholle

Sulla on itselläkin jokunen kuva? Mitä ne sulle merkitsevät?

Ensimmäiset kuvat tuli otettua kokeilunhalusta. En oikeastaan osannut ajatella niihin aikoihin, että tatuointi olisi merkinnyt muuta kuin hienoa kuviota iholla. Se oli sellaista typerää rokkikapinaa.
Nykyisin..tatuointini ovat jonkinlaista pimeyden kanavointia muualle kuin sisälleni.

Onko erilaisilla tatuointitrendeillä sulle merkitystä? Mikä on nyt juuri pinnalla?

Minulle niillä ei ole merkitystä, en tietenkään silti voi väittää etteivät ne vaikuttaisi.
Nykyään kuten tiedät, kaikenlaiset salatieteet sekä anti-uskonnollisuus ovat nuorison suosiossa. Halutaan elää hetkessä jne..internetin ja sosiaalisen median aivopesu vaikuttaa moneen asiaan ja näin lienee myös tatuointitrendeissä. Nyt tuolla liikkuu 18-v tyttöjä naamasta varpaisiin täynnä leimaa. En mä osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, mutta kyllä mä lupaan että tatuointien poisto-business tulee vielä olemaan kovan luokan kultakaivos.

Kuvan toteutus ja haastattelu videolla

Haastattelu jatkui itse tekemisen lomassa, Keke teki minulle kuvaa rintaan ja juttelimme samalla Facebook Live -videolla:

 

Valmis kuva tuoreeltaan
Valmis kuva tuoreeltaan

Prosessi bloggaajan näkökulmasta

Sovimme Keken kanssa jo silloin kun aloimme miettimään haastattelujuttua että teemme tässä samalla jonkun kuvan minulle. Idea aiheesta tuli kun kerroin jutusta työkavereille, ja siitä sitten laitoin Kekelle jonkun googlen kuvahaulla löytämäni kirjan kuvan. Tiesin että aihe olisi siis kirja, jonkinlainen yksinkertainen mustavalkoinen ja että paikka olisi sydämen päällä. Symboliikkaa riittää vaikka muille jakaa vaikken sitä sen enempää tässä avaakaan. Tatuointien hienous on siinä että kuva itsessään kertoo jotain, sen sijoituspaikka ehkä jotain mutta se lopullinen merkitys aukeaa vain kantajalle itselleen. Samanlainen kirja jonkun toisen iholla voi tarkoittaa hänelle jotain ihan muuta kuin minulle.

Kun saavuin Hidden Bones Tattoo -studiolle, Keke oli piirtänyt löytämästäni kuvasta oman versionsa, ja muutaman sekunnin miettimisen jälkeen sovimme että se on juuri hyvä. Luotin siihen jo etukäteen että hän keksii aiheesta jotain parempaa ja niinhän siinä kävi. Itse prosessi oli oikein leppoisa, mikäs sen mukavampaa kuin istua aiheen äärellä oikein tosissaan ja turista niitä näitä (videolle päätyi vain ns. asiallinen ja aiheeseen liittyvä osuus). Iso kiitos Kekelle juttuun ryhtymisestä!

Oma suhtautumiseni tatuointeihin sinänsä on hyvin neutraali. Ajattelen että ne ovat ennen kaikkia tärkeitä kantajalle itselleen, ja symboliikka voi olla vahvempaa tai vähän kevyempää tilanteesta riippuen. Itse en juurikaan noteeraa sitä onko jollain niitä tai ei mutta toki jos on niin aina on kiinnostavaa kuulla tarinoita kuvien taustalla, jos ihminen haluaa niitä jakaa.

Vakavana mutta tyytyväisenä
Vakavana mutta tyytyväisenä

Lisälukemista

Hidden Bones Tattoo:n löydät verkosta tuon linkin takaa:

Hidden Bones Tattoo

Suosittelen tsekkaamaan myös Antroblogin jutun aiheesta, ja siinä linkitettynä olevat artikkelit. Antroblogi on muutenkin tutustumisen arvoinen sivusto!

http://www.antroblogi.fi/2016/07/tatuointeja-kautta-aikojen/

http://insider.si.edu/2015/08/tattoos-telling-stories-in-the-flesh-qa-with-lars-krutak/

“A common myth that continues to be perpetuated in popular and academic peer-reviewed publications is that tribal tattoos were ornamental. Some indigenous peoples did receive tattoos to enhance their physical appearance, but this practice was the exception rather than the rule. Most tattoos identified tribal designation, related the social accomplishments of the individuals who wore them or functioned as medicinal therapy or as apotropaic [evil-repelling] symbols. In short, I see body marking as a kind of biographical language.”