Keho ja liike hyvinvoinnin, statuksen ja ilmaisun välineenä?

Varoitus: pitkä ja rönsyilevä postaus aiheesta kehonkuva. Jos sinulla on kiire, lue jotain muuta.

img_4080

Tämä syksyn fyysisyys-teema (siis tällä sivustolla oleva) on saanut minua miettimään omaa asennoitumista kehoon ja liikkeeseen ehkä uudella tavalla. Olen tehnyt elämässäni paljon mitattavia urheilullisia suoritteita, saanut pokaaleja kisoista, rakentanut lihasta ja voimaa ja kestävyyttä ja opetellut uusia taitoja eri lajien parissa. Osaan tehdä leuanvetoja, osaan potkaista polvipotkuja, seistä käsillä, osaan nostaa kahvakuulaa pään päälle, osaan heittää ihmisen lonkkaheitolla ja tehdä ukemeita.

En ole silti koskaan esim. käyttänyt kaikkia opettelemiani liikkumisen tapoja minkään lajin ulkopuolella vaikkapa esittämään jotain tai kertomaan tarinaa, kuten tanssijat tai sirkustaiteilijat tekevät. Kehoni on ollut lähinnä ”väline liikuttaa ruuansulatuselimistö paikasta toiseen ruuan luo”, jos käyttää kulunutta Paul Chek -lainausta tässä välissä. Kehoni ei ole edes ollut näyttelyesine, vaikka siitä joskus epävarmana ja vääristyneellä kehonkuvalla varustettuna teininä haaveilinkin. Silloin esikuvat olivat lähinnä Henry Rollinsin kaltaiset äärimaskuliiniset ex-punkkarit ja kehon esittäminen siinä kontekstissa tarkoitti sitä että ”pelkää minua, kierrä minut kaukaa koska minua oikeasti pelottaa itseänikin”.

Maria Oivan kanssa juttelimme pari viikkoa sitten podcastissa mm. siitä miten tänä päivänä tietynlainen keho on myös statussymboli. Ei siis enää riitä että on tietyn aseman mukaiset vaatteet, korut, kellot, autot ja muut symbolit, vaan mielellään myös hyvä lihaserottuvuus eli defis (eli alhainen rasvaprosentti), kimmoisa ja raikas iho, hyvä ryhti, hyvä kestävyyskunto, hyvin hoidetut hiukset ja muut karvat jne. Eli niin että alastonkin keho kommunikoisi menestystä, valtaa ja suosiota. Kaikki muistavat varmaan Amerikan Psyko -kirjan päähenkilön Patrick Batemanin? Hauskaa että hän, kasarin juppikulttuurin äärimmäinen parodia, on nyt 2016 kaikin tavoin (no ei ihan) ihanteellinen hahmo.

Kauneusihanne näyttäisi olevan tänä päivänä aika terveellishenkinen, ehkä jopa hieman ääriterveellinen. Minun on helppo olla tässä ajassa, sillä olen viimeiset 25 vuotta (olen nyt 40, aloitin treenaamisen verrattain myöhään) treenannut enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti ja kovaa ja olen ihan riittävän hyvässä kunnossa (paljon paremmassa kuin keskiverto ikäiseni kuntotestien mukaan) ollakseni hyväksyttävä ihminen tässä ajassa. Olen myös pitkä, mikä symboloi kaikenlaisia positiivisia asioita ja olen vuosien varrella opetellut olemaan ja liikkumaan hyvässä ryhdissä, mikä herättää positiivista huomiota. Lihaserottuvuuteni ei ole kuitenkaan esimerkiksi enää sitä mitä se oli thainyrkkeilyaikoina, vaikka se ihan hyvä onkin, sillä pidän liikaa suklaasta. Tänä päivänä pidän kehostani kuitenkin ehkä enemmän kuin koskaan elämäni aikana. Siis en juuri tällä päivämäärällä vaan yleisesti. Olen perusterve, nautin siitä että olen kohtuullisessa kunnossa, pystyn tekemään vaikka mitä erikoisia asioita ja toisaalta remontoimaan ja kantamaan tavaroita ja edelleen liikuttamaan itseäni ruuan luo. Ja olisi kova into ilmaista itseäni liikkeen kautta.

Itse asiassa huomaan että olen vasta nyt tavallaan saavutettuani 40 vuoden rajapyykin alkanut miettiä koko kehoasiaa uudelleen. Lisäksi sirkuskulttuurista kertovan haastattelun tekeminen laittoi miettimään koko liikunnallista tekemistäni ihan uudelta kantilta. Voisinko jotenkin käyttää kehoani ja kaikkea oppimaani liikunnallisuutta muutenkin kuin tekemällä mitattavia urheilusuorituksia? Liikunta on kuitenkin minulle elämäntapa (ok, vaikka tätä nykyä treenailenkin verrattain laiskasti) ja tärkeä asia, ja toisaalta kulttuuri ja taide ovat minulle tärkeitä asioita niin voisinko jotenkin yhdistää nämä tulevaisuudessa?

Olen myös aina (tai siis tosi kauan) haaveillut siitä että voisin tanssia tai tehdä akrobatiaa tai jotain, jossa olisi ilmaisullinen elementti mukana. Siis niin että liikkeen tavoite olisi sen teknisen hienoiden lisäksi tai sen sijaan kertoa jotain tarinaa tai tunnetta toisille. Ehkä nyt kun tavallaan ei tarvitse miettiä näyttelyesineenä olemista samalla tavalla kuin parikymppisenä, voisi keskittyä siihen että voisiko liikkeellä tuottaa vaikka iloa toisille esityksiin osallistumalla? Tanssiteatteria, sirkusta, kuka tietää mitä? Mahdollisuuksia on paljon, ja olen aika hämmentynyt siitä että jotenkin tajuan tämän vasta nyt mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ensi viikolla teemana on sitten toinen kehoon liittyvä aihe, eli tatuoinnit. Menen käymään tatuointistudiolla ja siitä sitten enemmän lähempänä. Jotain uutta syntyy varmasti. Tatuoinneissa on se mielenkiintoinen asia että periaatteessa tänä päivänä en edes enää noteeraa niitä millään tavalla. Otin ensimmäisen oman kuvani joskus 15 vuotta sitten ja silloin siinä oli ihan pieni jännityksen elementti, vaikka jo silloin siinä ei ollut mitään kovin äärimmäistä.

Tänään tatuoinnit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja niistä on tullut arkipäiväisiä. Sanotaan että niillä ei voi enää erottua mutta onko se oikeastaan koko jutun pointtikaan? Millä ihan oikeasti voisi erottua, meitä on 7 miljardia ja emme ole niin ainutlaatuisia lumihiutaleita kuin ehkä haluaisimme. Ajattelen nyt esim. tatuoinneista niin että kuva itsessään ilmaisee jotain mutta sitä kantavan ihmisen suhde kuvaan on ratkaiseva. Siihen voi liittyä muisto, elämäntilanne, unelmia, huumoria tai ihan mitä vaan. Ja ulkopuolelta katsottuna siitä ei välttämättä saa mitään irti.

Tatuointiaihe liittyy tämän postauksen ”pointtiin” siten, että kyselin viime viikolla ihmisten kommentteja yleisesti tatuointiaiheeseen liittyen eri kanavissa. Mielenkiintoista oli huomata että kommentit menivät täysin välinpitämättömästä tuomitseviin ja ihaileviin. Miten näinkin arkinen aihe edelleen herättää niin voimakkaita tunteita? Miten voi olla vuonna 2016 että tatuoinnin perusteella voidaan lähteä arvioimaan ihmisen yhteiskuntaluokkaa tai menestymistä? Ja sitten pääsemme takaisin siihen mistä Maria Oivan kanssa keskustelimme: mikä on hyväksyttävä keho ja tapa käyttä sitä tässä ajassa? Mikä on sopiva koristelun taso?

Lisäkysymyksenä voisi olla sekin että missä vaiheessa toisen kehoon liittyvä valintoja tai tahattomia asioita voi alkaa arvostelemaan? Onko näkyvä arpi tai tatuointi sellainen? Voiko ottaa kantaa toisen alistuvaan ryhtiin? Voiko ihailla toisen erottuvia kaulasuonia tai timantin muotoisia pohkeita tai upeaa tapaa kantaa ylimääräiset kilonsa?

Vaikka olemme olevinamme avarakatseisia niin miesten ja naisten roolit ovat edelleen suhteellisen ahtaita. Onneksi kuitenkin saa olla lihaksia (onneksi ihan eri tavalla kaikilla sukupuolilla kuin vaikka kasarilla tai ysärillä), saa olla lävistyksiä, saa olla tatuointeja, saa olla hiukset tai olla olematta, saa olla partaa tai muuta karvaa.

Mutta vain juuri sopivalla ”kivan edgyllä” tavalla jos mielii olla mukana modernin menestyjän muotissa:

Ole sopivan laiha ja urheilullinen, mielellään hymyile tai vaihtoehtoisesti tuijota mietteliään intensiivisesti, pukeudu hyvin, ei liian hyvin mutta rennon tyylikkäästi, harrasta jotain trendikästä urheilumuotoa, ei mitään liian marginaalista koska se on outoa mutta ei mitään salibandya koska se on liian mainstreamia, ole mielellän kaunis mutta jos et ole niin ainakin persoonallisella tavalla ruma muttei oikeasti ruma ja pidä ne tatuoinnit mielellään piilossa paitsi jos ne ovat just sopivia meidän brändiin, ja ihan ookoo jos oot seksuaalisuudeltas mikä vaan mutta oo siitä aika hiljaa kuitenkin ja jos sulla on jotain mielenterveysongelmia niin kyllä me ymmärretään mutta ehkä sun ei kannata puhua niistä liikaa kun ihmiset alkaa puhua ja joo kyllä työuupumus ihan oikeesti kertoo siitä että sä nyt et vaan oo tarpeeksi intohimoinen ja ehkä voisit miettiä pitäiskö sun päivittää toi sun tyyli kuitenkin kun meillä kaikilla muilla olis nyt tää casual fit eli treenikuteet ja samalla pikkutakit/jakut kun tää on kova juttu jenkeissä ja vielä sitä että ootko miettynyt että pitäiskö sun vähän kuitenkin laihduttaa vaikka me ihan totta ymmärretään eikä bodysheimata mutta silti.

Sellaista tuli mieleen. Jos jaksoit lukea tänne asti niin onneksi olkoon! Kerro ihmeessä omia ajatuksiasi kommentteihin tai muuta kautta.

img_4080

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s